Blogaaja kuoli iranilaisvankilassa
Blogikirjoitusten vuoksi kiven sisään heitetty iranilaismies on kuollut vankilassa. Viranomaisten antaman ilmoituksen mukaan hän olisi tehnyt itsemurhan. Vankilaviranomaisia on syytetty pahoin masentuneen vangin hoidon laiminlyömisestä.
29-vuotias Omid Mirsayafi tuomittiin helmikuussa yli kahdeksi vuodeksi vankilaan, koska hänen katsottiin nettikirjoituksissa loukanneen Iranin uskonnollisia johtajia. Tuomittu oli puolustautunut sillä, että tekstit oli tarkoitettu vain muutamien ystävien nähtäväksi, ja niissä käsiteltiin pääasiassa iranilaista musiikkia sekä kulttuuria.
Mirsayafin asianajaja on vaatinut kuoleman kunnollista tutkimista. Hänen mukaansa viranomaisia oli turhaan varoitettu vangin vakavasta masennuksesta.
Sananvapautta puolustava Reporters Without Borders -järjestö on julkaissut lausunnon, jossa syytetään viranomaisia sekä epäreilusta vangitsemisesta että hoidon laiminlyömisestä.








