Blogit poikivat rikosilmoituksia

Sunnuntaisuomalainen kertoo:
Blogit poikivat rikosilmoituksia

Netissä tapahtuva loanheitto johtaa yhä useammin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Väli-Suomen sanomalehtien yhteinen Sunnuntaisuomalainen-julkaisu kertoi viikonvaihteessa, että blogeista olisi tänä vuonna tehty kolmisenkymmentä rikosilmoitusta.

Lehden mukaan yleisimmin tutkittavat rikosnimikkeet ovat kunnianloukkaus tai laiton uhkaus. Sitä ei kyetty selvittämään, kuinka moni poliisitutkintaan päätyvistä tapauksista johtaa tuomioon.

Ihmisillä tuntuu olevan edelleen vaikeuksia ymmärtää, ettei netissäkään sovi ja voi sanoa mitä tahansa vailla seurauksia. Kantapään kautta saivat opastusta aiheeseen pääministerin entistä morsianta keskustelupalstoilla huoritelleet nimimerkkikirjoittajat, joista osa kaivettiin käräjille sakotettavaksi.

Netissä tehdystä kunnianloukkauksesta on Suomessa tuomittu ehdottomaan vankeuteenkin. Tamperelaismies sai viime vuonna yli kahden vuoden tuomion kunnianloukkauksista sekä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, joita hän oli pitkään harjoittanut nettisivuillaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös