Cisco: Nettiliikenne räjähtää – taantuma ei hillitse
Internetin liikenne kasvaa neljässä vuodessa viisinkertaiseksi, ennustaa Ciscon tilaama selvitys. Pahin nettiliikenteen räjäyttäjä on video, jonka nettijakelu kasvaa odotettuakin nopeammin. Taantuma ei tahtia juurikaan hidasta, vaan internet-liikenne kasvaa hurjiin lukemiin.
Ciscon teettämässä selvityksessä arvioidaan, että netin ip-liikenteen määrä viisinkertaistuu vuoteen 2013 mennessä. Kun vuonna 2008 kuukausittainen liikennemäärä oli 9 eksatavua, vuonna 2013 nettiliikenne maailmassa nousisi 56 eksatavuun kuukaudessa.
Tämä olisi vuositasolla yhteensä 667 eksatavua eli noin 0,7 zettatavua. Zettatavu on tuhat miljardia gigatavua.
Euroopassa ip-liikenteen määrän arvioidaan nousevan 12,5 eksatavuun kuukaudessa.
Mobiilidatan määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuosittain. Selvityksen mukaan vuodesta 2008 vuoteen 2013 mobiilidatan määrä yhteensä 66-kertaistuu.
Taantuma ei leikkaa datamääriä
Ciscon mukaan taantuma ei juuri vaikuta nettiliikenteen määriin. Yksi selitys on se, että esimerkiksi yritykset korvaavat matkustamista videoneuvotteluilla.
Pääasiallinen syy on kuitenkin se, että ylipäätään videon välitys netissä on kovassa kasvussa. Selvityksen mukaan vuonna 2013 jopa 90 prosenttia kaikesta liikenteestä on erityyppistä videota. Video vaatii paljon kaistanleveyttä, ja siksi datamäärät kasvavat valtavasti.








