Conficker-matoepidemian kulut: 7 miljardia euroa
Cyber Secure Institute on tehnyt karkean arvion Conficker-matoepidemian kuluista. Julkisuudessa on esitetty arvioita, joiden mukaan Conficker on melko vaaraton, koska se ei ole juuri tehnyt vahinkoa uhrikoneissa. Näin ei kuitenkaan ole, ja Confickerin tuhot saattavat todellisuudessa olla miljardiluokassa.
Cyber Secure Institute kertoo asiasta blogissaan. Kirjoitus on vastaus kommenteille siitä, ettei Conficker ole juuri aiheuttanut vahinkoa.
Ajan ja resurssien hukka on melkoista
CSI muistuttaa, että virusepidemiat aiheuttavat melkoisia epäsuoria kuluja. Käyttäjien, yritysten ja erilaisten organisaatioiden on varattava aikaa ja resursseja matojen etsimiseen ja koneiden puhdistamiseen. Lisäksi järjestelmiin joudutaan hankkimaan tietoturvaohjelmia, ja niiden ylläpitoon kuluu aikaa.
Jos tarkastellaan Confickerin uhrikoneiden määrää ja aiemmista tutkimuksista saatuja tuloksia matoepidemioiden keskimääräisistä kuluista, päästään melkoiseen loppusummaan. CSI:n mukaan hintalappu voisi liikkua noin 9,1 miljardin dollarin (noin 7 miljardia euroa) luokassa.
Kyseessä on tietenkin hyvin karkea arvio, ja todellisia kustannuksia on mahdotonta arvioida tarkasti. Edes Confickerin uhrikoneiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Tartuntoja on kuitenkin ilmeisesti miljoonia, ja niiden aiheuttamat kulut ovat hurjia, vaikkei mato tekisikään tämän pahempaa vahinkoa.








