D-Link valahti tappiolle
Taiwanilainen tietoliikennelaitevalmistaja D-Link vajosi tappiolle vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla. Yhtiön puolivuosikatsauksen mukaan taantuma on syönyt yhtiön myyntiä. Laskua on tullut tasaisest koti- ja yritysmarkkinoilla.
Yhteensä tappiota kertyi ensimmäiseltä puolivuosittaisjaksolta noin 3,46 miljoonaa dollaria. Yhtiön mukaan vaikein ajanjakso markkinoila osui vuoden ensimmäiselle neljännekselle, jolloin tappiota kertyi yli kymmenen miljoonaa dollaria.
Talouden elvytystoimet ja kulurakenteen muutos auttoivat D-Linkiä takomaan toisella neljänneksellä noin 6,5 miljoonan dollarin voiton.
Tulevaisuus helpottaa
Odotettua paremmin sujunut toinen neljännes antaa yhtiön ennusteen mukaan odottaa markkinoiden kasvua myös loppuvuodelta.
D-Linkin toimitusjotaja Tony Tsaon mukaan markkinaodotuksia nostavat myös pitkäkestoiset yhteistyösopimukset eurooppalaisten operaatorien kanssa.
Tsanin mukaan toipumista on nähtävissä myös kehittyvillä markkinoille. Esimerkiksi Brasiliassa markkinat ovat jo kehittyneet talouskriisia edeltäneelle tasolle, ja myös Venäjälle investoinnin ovat lähtemässä uudelleen liikkeelle.








