Digitaaliset haamut päästetään haudoistaan
Tietoa on tallennettu jo niin pitkään digitaaliseenkin muotoon, että osa vanhimmista tiedoista on jo kadonnut tavoittamattomiin esimerkiksi siksi, ettei mistään löydy enää laitteita niiden tallennusmedioiden lukemiseen. Nyt noita tietoja ryhdytään herättämään henkiin eurooppalaisella miljoonahankkeella.
Hankkeen mittasuhteista ja merkittävyydestä antaa jonkinlaisen mielikuvan se, että esimerkiksi Britannian kansallisarkistolla on tallessa lukukelvotonta tietoa yli puolen miljoonan tietosanakirjan verran. Asiasta kertoo BBC.
Eikä tietojen pelastushalu johdu pelkästään akateemisesta tai historiallisesta mielenkiinnosta. Tutkijoiden arvioiden mukaan eurooppalaiset yritykset käyttävät vuosittain noin kolme miljardia euroja vanhojen tiedostojen esiin kaivamiseen.
Vanhat pelitkin henkiin
"1970–1990-luvulla luotu aineisto on katoamassa nopeasti, ja koko ajan uusiutuva teknologia lisää tietojen menettämisen riskiä", pelastushanketta johtava tohtori Janet Delve varoittaa.
Pelastushankkeen nimeksi on annettu Keep (Keeping Emulation Environments Portable). Tavoitteena on luoda ohjelmisto, jonka avulla voidaan lukea ja avata kaikenlaiset 1970-luvun jälkeen käytetyt tiedostomuodot. Dokumenttien lukemisen lisäksi halutaan antaa jälkipolville keino esimerkiksi pelata vanhoja tietokonepelejä.
Delve muistuttaa, että nykyihmisistä jää historiankirjoihin tyhjä sivu, jos tietojen ja tiedostojen säilymisestä käyttökelpoisina ei huolehdita.








