DNA loi 120 uutta työpaikkaa
Viime aikoina it-yritysten henkilöstömääriin liittyvistä uutisista on saatu lukea kerta toisensa jälkeen väen vähentämisestä. DNA tuo trendiin piristävän poikkeuksen tarjoamalla haettavaksi 120 uutta työpaikkaa kahdessa puhelinpalvelukeskuksessaan.
Toimeentuloa vailla olevien it-ammattilaisten mieltä uudet työpaikat eivät välttämättä lämmitä, sillä tarjolla on operaattorin matkaviestinverkon ja kiinteän verkon tuotteiden sekä palveluiden myyntiä.
DNA perustaa uudet puhelinpalvelukeskukset Tampereelle ja Jyväskylään. Kumpaankin palkataan 60 henkilöä. Yhtiö on alkuvuoden aikana perustanut omat puhelinpalvelukeskuksensa Ouluun sekä Kuopioon. Myös näissä on työtä tarjolla.
DNA on ennen omien keskusten perustamista turvautunut ulkopuolisten kumppanien myyntitykkeihin.
"DNA panostaa vahvasti asiakaspalveluun, siksi kehitämme ja laajennamme myös omaa puhelinmyyntiämme. Puhelinmyynti on monelle asiakkaalle ensimmäinen kontakti yritykseen. DNA:lla on useiden tutkimusten mukaan erittäin tyytyväiset asiakkaat, ja tästä haluamme pitää jatkossakin kiinni ylläpitämällä erinomaista palvelutasoa kaikissa asiakaskohtaamisissa", DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko kertoo.








