Duke Nukem Forever -kehittäjät oikeuteen
Vääntö pitkästä kehitystyöstään ja katteettomista lupauksista tunnetun Duke Nukem Forever -pelin ympärillä jatkuu edelleen.
Peliä kehittävä 3D Realms haettiin konkurssiin toukokuun alussa. Myöhemmin nettiin karkasi myös videopätkä, jonka väitetään olevan materiaalia Duke Nukem Foreverin kehitysversiosta.
Kohun tuoreimmassa käänteessä Duke Nukem Foreverin julkaisuoikeudet omistava Take-Two on haastanut pelin kehittäjät oikeuteen. Syynä on epäonnistuminen Duke Nukem -jatko-osan kehitystyössä.
Kehitystyöhön tärvättiin 12 vuotta
Duke Nukem Foreveriä kehitettiin vuodesta 1997 lähtien. Ennen lopetusta peliä ehdittiin työstää huimat 12 vuotta.
Take-Twon mukaan pelin kehittäjät vakuuttivat toistuvasti faneille ja julkaisijalle, että pelin kehitystyö etenee jatkuvasti kohti valmista tuotetta. Lupauksia ei kuitenkaan pidetty.
Lisäpontta oikeusvaatimuksiin saattaa tuoda myös peliin uhrattu rahamäärä. Take-Two rahoitti osaltaan projektia ostamalla Apogeen kanssa tehdyllä sopimuksella pelin julkaisuoikeudet 12 miljoonalla dollarilla vuonna 2000.
Julkaisijan kärsivällisyys pelin kehitystyössä oli huomattava, sillä useimpien pelien kehitystyöhön käytetään vain muutamia vuosia.








