EK yrittää estää Lex Nokian valvonnan
EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs ihmetteli Ylen Ykkösaamussa sitä, että ministeriöt ovat eri mieltä tietosuojavaltuutetun tarkastusoikeudesta Lex Nokia -laissa.
Yritysten etujärjestö Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) katsoo, ettei tietosuojavaluutetulle pidä antaa valvontaoikeutta yrityksiin niissä tapauksissa, kun työntekijöiden teletunnisteita halutaan käsitellä tietovuotoja epäiltäessä. Liikenne- ja viestintäministeriö sekä oikeusministeriö ovat asiasta keskenään eri mieltä.
Helsingin Sanomat kertoi lauantaina EK:n lakimiehen Mikko Nyyssölän sähköpostiviestistä, joka oli lähetetty lainvalmistelun osapuolille. Viestin mukaan tietosuojavaltuutetulle ei pitäisi antaa teletunnisteiden käytön tarkastusoikeutta, koska sellaista oikeutta ei olisi sähköisen viestinnän tietosuojalaissa säädetty,
Kesäkuun alusta voimaan tulevassa laissa ei lain valmistelleen LVM:n mielestä myöskään anneta tällaista oikeutta. Kuitenkin viestintäministeri Suvi Lindén (kok) lupasi eduskunnalle, että lain noudattamista seurataan tarkasti, ja siitä annetaan selvitys eduskunnalle.
Oikeusministeriössä ollaan päinvastaista mieltä. "Tietosuojavaltuutetulla on tietenkin tarkastusoikeus. Oikeus perustuu yksiselitteisesti henkilötietolakiin. Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnöstä selviää, että myös eduskunta on asian näin ymmärtänyt", perusteli oikeusministeri Tuija Brax (vihr) lauantain Helsingin Sanomissa.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio puolestaan sanoi, että viraston toimivalta perustuu suroaan henkilötietolakiin, ja siten valvontaoikeus on olemassa. Tietosuojavaltuutettu haluaa tarkistusoikeuden teletunnisteita käsitellessä, ja tästä veloitettaisiin yrityksiltä tuntuva palvelumaksu.
Ministeriöiden eri kannat hämmentävät
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs sanoi Yle TV1:n Ykkösaamu-ohjelman (katsottavissa Yle Areenalta) haastattelussa, ettei laki anna yksiselitteisesti tietosuojavaltuutetulle tarkastusoikeutta.
Fagernäs toivoi, että asia selvitetään, koska liikenne- ja viestintäministeriö ja oikeusministeriö ovat asiasta eri mieltä.
EK:n mielestä tietosuojavaltuutetun tarkastusoikeus yrityksiin olisi ongelmallinen, koska tietosuojaviranomainen saisi silloin poliisiakin suuremmat valtuudet. Oikeusoppineet taas ovat nähneet saman ongelman siinä, että yrityksilläkin on oikeus tutkia työntekijöidensä tunnistetietoja.
Lex Nokiaksi ja urkintalaiksi kutsuttu sähköisen viestinnän tietosuojalain uudistus antaa työnantajille oikeuden käsitellä työntekijöidensä teletunnisteita yrityssalaisuuksien vuotoja epäiltäessä. Teletunnisteita ovat esimerkiksi ip-puheluiden, pikaviestien ja sähköpostien lähettäjä- ja vastaanottajatiedot, liitetiedostojen nimet ja viestiotsikot.








