Elisa säästi 2 miljoonaa etätyöllä ja verkkokokouksilla
Elisa otti käyttöön Teliasoneran tapaan järeän Cisco Telepresence -järjestelmän, jossa on kolme 60-tuumaista näyttöä. Järjestelmä maksaa noin 300 000 euroa.
Elisa kertoo, että virtuaaliset verkkokokoukset ja etätyö ovat tuoneet yritykselle jättimäisiä säästöjä. Elisa laskee säästäneensä pelkästään tämän vuoden viitenä kuukautena kaksi miljoonaa euroa. Säästyneiden matkojen määrä on melkoinen, mikä tietää myös ympäristösäästöjä.
Elisan sanoma on, että tuottavuuden kasvattaminen on mahdollista virtuaalisten palveluiden avulla. Virtuaalipalveluilla työnteko ja kokouksien pitäminen siirtyvät yhä vahvemmin verkkoon.
7000 edestakaista matkaa viidessä kuukaudessa
Elisan mukaan tämän vuoden viitenä ensimmäisenä kuukautena yhtiö on säästänyt yli 7000 edestakaista matkaa. Laskennallisesti tämä tarkoittaa yli kahden miljoonan euron säästöä.
Jos tahti jatkuisi samanlaisena koko vuoden, saattaisi edestakaisia matkoja säästyä koko vuonna noin 15 000. Säästöä voisi syntyä yli neljä miljoonaa euroa.
Etätyö ja virtuaalikokoukset – tuottavuuden seuraava askel
Elisan mukaan uudet ratkaisut voivat tehostamisen lisäksi myös helpottaa työntekoa ja tuoda joustavuutta työntekijöille. Etätyön avulla voi välttää aamuruuhkan tai työskennellä helposti kakkosasunnolta käsin.
Elisan mielestä työnteon vieminen vahvemmin verkkoon ja matkustamisen korvaaminen virtuaalikohtaamisilla voisivat olla seuraava työn tuottavuutta voimakkaasti nostava mullistus. Edellinen askel oli tietotekniikan kehitys ja internet, jotka nostivat tuottavuutta tällä ja viime vuosikymmenellä.
Elisa myy käyttämäänsä Ciscon videoneutottelujärjestelmää asiakkailleen.








