Ensimmäiset kahden näytön kamerat: kolme käyttöideaa

Samsungin uutuusmallit
Ensimmäiset kahden näytön kamerat: kolme käyttöideaa

Samsung on esitellyt ilmeisesti maailman ensimmäiset kahden näytön digikamerat. Ensimmäinen syy on ilmeinen – helpottaa omakuvien ottamista. Näytön yhteyteen on myös rakennettu tekniikoita, joiden pitäisi tehdä omakuvien ottamisesta erittäin helppoa. Etunäytölle on keksitty kaksi muutakin ovelaa käyttötarkoitusta.

Omakuvien ottaminen on tuttu ongelma esimerkiksi matkailijoille – olipa kuvattavia yksi tai kaksi. Usein apuun pyydetään ulkopuolista henkilöä, mikä on hankalaa. Samsungin uutuusmalleissa toinen näyttö on kameran etupuolella linssin vieressä. Näin omakuvia ei tarvitse ottaa sokkona.

Omakuva automaattisesti laukaisinta painamatta

Omakuvien ottamiseen on kehitetty muitakin helpotuksia. Kun kameran etuosan ruutua painaa, kamera menee automaattisesti lähikuvien asentoon.

Tämän jälkeen kamera alkaa tutkia kuvaa. Kun kohteet hymyilevät, kamera ottaa kuvan automaattisesti. Laukaisinta ei tarvitse painaa.

Lasten kuvaamisesta helpompaa – ja aikuistenkin

Toinen etunäytön käyttötarkoitus on helpottaa lasten kuvaamista. Kameran voi säätää lapsiasentoon, jolloin etunäytössä alkaa pyöriä animaatio. Näin lapsen huomio saadaan paremmin kameraan, mikä helpottaa kuvaamista.

Aikuisia varten etunäytössä voidaan näyttää takanäytön kuvaa ja merkki siitä, että olisi aika hymyillä. Ajastinkuvauksessa voidaan näyttää aikalaskenta kuvan ottamisen hetkeen.

Samsungin uutuusmallit ovat TL220 ja TL225.

Tagit: Kamera, Samsung
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös