Euroopan softamarkkinat murenevat

Muualla kasvua, EMEA kutistuu
Euroopan softamarkkinat murenevat

Ohjelmistomarkkinoiden näkökulmasta Eurooppa on tällä hetkellä ongelmallisin alue. Muun maailman myynnin arvellaan kasvavan yhä, mutta eurooppalaisten rahavirtojen kutistuminen pitää tilanteen maapallon mittakaavassa nollatasolla. Gartner-tutkimuslaitos osoittaa tähän pari selkeää syytä.

"Skandinavia, Iso-Britannia, Irlanti ja Espanja ovat yleensä kulkeneet kehityksen kärjessä. Kun lama on pakottanut yritykset näissä maissa säästölinjalle, vaikutukset yrityssovellusten markkinoihin ovat tuntuvat", tutkimusjohtaja Fabrizio Biscotti kertoo.

Toinen suuri tekijä on Itä-Euroopan talouden romahtaminen. Niiden it-markkinat ovat viime vuosina kasvaneet alhaisen lähtötason vuoksi vauhdikkaasti, mutta nyt alamäki näyttää yhtä jyrkältä. Vaikeaa on myös Saksassa, Ranskassa ja Italiassa.

EMEA-alueella kasvu jatkuu jollakin tavalla Lähi-idässä ja Afrikassa, mutta niiden markkinat ovat liian pienet vaikuttaakseen kokonaistilanteeseen sitä tai tätä.

Nollakasvun vuosi

Gartner ennustaa yrityssovellusten markkinoiden kasvavan tänä vuonna ainoastaan 0,3 prosenttia, mikä on vain murunen viime vuonna kirjatusta noin 10 prosentin kasvusta. Kasvu on pienentynyt niin Amerikoissa kuin Aasian–Tyynenmeren alueellakin, mutta siellä pysytään vielä plussalla.

EMEA-alueen heilahdus sen sijaan näyttää dramaattiselta: viime vuoden 14 prosentin kasvusta heilahdetaan tänä vuonna 7 prosentin verran pakkasen puolelle.

Vaikka tilanne on vaikea, Gartner uskoo joidenkin sovellustoimittajien selviävän siitä paremmin. Vahvoilla ovat suurimmat toimijat, joilla on laaja tuotepaletti. Kun asiakkaille pystytään tarjoamaan perinteisen ohjelmistomyynnin lisäksi ohjelmistoja palveluna, avoimen koodin ohjelmistoja sekä ulkoistusta, pään pinnalla pitäminen helpottuu.

Suurilla myyjillä maantieteellisesti laajat markkinat auttavat myös tasapainottamaan paikallisia ongelmia.

Tagit: Ohjelmistoala
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös