Euroopassa joka kolmas ei ole kokeillut internetiä
Eurooppaa pidetään teknologian eturintamana, ja siksi tuoreen EU-tutkimuksen tulokset voivat yllättää monia. Tutkimuksen mukaan kolmasosa Euroopan unionin kansalaisista ei ole koskaan käyttänyt internetiä. Samanlaiset lukemat jatkuvat toisaalla.
Euroopan unionissa asuu noin 500 miljoonaa ihmistä, joten noin 165 miljoonaa ihmistä EU-alueella ei ole koskaan käyttänyt internetiä. Tilanne on hieman parantunut vuodesta 2007, kertoo uutistoimisto Reuters. Silloin 40 prosenttia ei ollut koskaan käyttänyt nettiä.
Joka neljäs ei ole käyttänyt tietokonetta
Tutkimuksen mukaan yli neljäsosa EU-kansalaisista ei ole koskaan käyttänyt tietokonetta. Tämä tarkoittaa yli 125 miljoonaa ihmistä.
Tutkimuksen mukaan EU:ssa noin 60 prosentilla on internet-yhteys kotona. Kotiyhteyttä ei ole 40 prosentilla käyttäjiä. Reutersin mukaan kolmasosa jälkimmäisestä ryhmästä kertoi, ettei nettiyhteydelle ole tarvetta. Neljäsosa piti sitä liian kalliina.
Nettikäyttö oli vähiten yleistä yli 65-vuotiaiden ja työttömien ryhmissä.








