Evia kaatui operaattoriseikkailuunsa
Pörssiyhtiö Evia Oyj hakeutuu konkurssiin isojen velkojen takia. Merkittävänä rasitteena yhtiölle ovat saatavat entisestä GSM Suomesta eli nykyisestä Spectricosta.
GSM Suomi -kaupasta aiheutui Evialle 3,75 miljoonan euron rasite. Viime vuoden loka–joulukuussa yhtiö teki monta kertaa suuremmat tappiot, ja poistojen sekä arvonalennusten kanssa yhteen laskettuna rahaa paloi ainakin 13 miljoonaa euroa.
Talousvaikeuksien GSM Suomi hajautui kahtia. Yhtiö myi operaattoriliiketoimintansa Dicame-yhtiölle, joka hankki samalla myös oikeudet nimeen.
Raha-asioiden selvittely jatkuu yhä
Ict-palveluliiketoiminnan osa Spectrico Oyj haettiin konkurssiin kesäkuun alussa, ja Spectricon konkurssipesään kohdistuu Evian toimitusjohtaja Jari Torvelaisen mukaan merkittäviä vaateita.
Myöskään Evian toimintaa ei katsottu voitavan jatkaa, koska yhtiöllä on raskaat velat ja korkeat kiinteät kulut, eikä sijoittajia saatu houkuteltua pistämään lisää rahaa näin epävarmassa tilanteessa. Evia-emoyhtiössä on toimitusjohtajan lisäksi vain kaksi työntekijää.
Torvelainen myöntää Tietokoneelle, että GSM Suomesta aiheutuneilla tappioilla oli "erittäin merkittävä" vaikutus Evian ajautumisessa konkurssiin.
Eviasta irtautuu mainos- ja- markkinointiyhtiö Viherjuuri, jota haetaan velkasaneeraukseen. Viherjuurella on noin 40 työntekijää.








