Ex-Apple Rubinstein Palmin johtoon

Panostus innovaatioihin ja uuteen tekniikkaan
Ex-Apple Rubinstein Palmin johtoon

Puhelinvalmistaja Palm on nimittänyt Jon Rubinsteinin yhtiön toimitusjohtajaksi. Vuonna 2007 Palmille Applelta loikannut Rubinstein toi vaikeuksista kärsivälle Palmille mukanaan uutta johtamiskulttuuria ja asennetta.

Rubinsteinin ansiona pidetään yleisesti Palmin hiljattain julkistamaa uutta Pre-puhelinta. Uutuusmalli sai tuoreeltaan lempinimen Iphonen tappajana, sillä laitteessa on Applen tapaan kosketusnäyttö ja tuki Itunesille.

Rubinsteinin nimitys yhtiön toimitusjohtajaksi kertoo yhtiön johtokunnan luottamuksesta miehen visioihin.

Antamassaan lausunnossa tuore toimitusjohtaja kertoo Palmin panostavan tulevaisuudessa aiempaa enempää uusiin innovaatioihin ja viimeisen teknologian hyödyntämiseen.

Palmin tuore Pre-älypuhelin on herättänyt runsaasti mielenkiintoa. Laitteen odotetaan myyvän tänä vuonna erittäin hyvin, mutta toistaiseksi myyntiluvut ovat analyytikkoarvioiden vaatimattomia toimitusvaikeuksien takia.

Tagit: Palm, Pre
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös