Explorer 8 -selaimen automaattinen jättilevitys alkaa
Microsoftin Internet Explorer -selain löytyy käytännössä kaikista maailman Windows-koneista. Nyt selaimen uutta versiota, Internet Explorer 8:aa, aletaan jakaa automaattisten päivitysten kautta aiempien versioiden käyttäjille. Käyttäjille ja yrityksille annetaan kuitenkin keinot välttää päivitys.
Microsoft kertoo päivityshankkeesta blogissaan. Yhtiön mukaan Internet Explorer 8 on jo päivitetty automaattisesti käyttäjille, joilla oli IE8:n testiversio. Varsinainen laaja automaattinen jakelu alkaa tällä viikolla.
Jakelu alkaa ensin suppeana, ja laajenee pikku hiljaa koskemaan kaikkia Explorer-käyttäjiä. Explorer 8 päivitetään Windows Vista -, Windows XP -, Windows Server 2008 - ja Windows Server 2003 -käyttöjärjestelmiin. Vanhempiin Windows-versioihin (esimerkiksi Windows 2000) päivityksiä ei siis tehdä automaattisesti.
Ei ole pakko päivittää
Microsoft kuitenkin korostaa, ettei päivitys ole pakollinen. Käyttäjä näkee valintaruudun (englanninkielisen valintaruudun kuva alla), jossa päivityksen voi hyväksyä, siirtää eteenpäin tai peruuttaa kokonaan. Jos päivityksen estää, uuden versio voi toki myöhemmin hakea itse.
Yrityksille Microsoft tarjoaa erillistä työkalua, jolla kokonaisten verkkojen päivitykset voi estää keskitetysti. Työkalun nimi on Blocker Toolkit. Työkalu pitäisi asentaa verkkoihin viimeistään ensi viikon aikana.








