F-Secure korjasi Vista-vikansa

Päivitys meni automaattiseen jakeluun
F-Secure korjasi Vista-vikansa

Tietoturvayhtiö F-Secure ilmoitti maanantaina saaneensa korjattua heinäkuun lopussa ilmennen ohjelmistovian, joka aiheutti ainakin joidenkin satojen käyttäjien Windows Vista SP2 -koneen käynnistyksen epäonnistumisen käyttöjärjestelmän tietoturvapäivityksen jälkeen. Sekä F-Secure että Microsoft ehtivät julkaista ohjeen ongelman korjaamiseen, mutta se vaati paljon teknistä osaamista, eikä Vistaa välttämättä saatu silti pystyyn.

Ongelma oli F-Securen uusimmissa kuluttajatuotteissa Internet Security 2009 ja 2010 sekä Client Security -yritysohjelmistossa. F-Securen ohjelmistoa on hankittu niin normaalista jälleenmyynnistä kuin operaattoreiden kuukausimaksullisena tietoturvapalveluna.

Yhtiön mukaan vikatilanne koski nimenomaan Windows Vista Service Pack 2:n (SP2) 32- ja 64-bittisiä versioita, ei muita Windowseja.

F-Securen viestinnästä kerrottiin Tietokoneelle, että korjaus ongelmaan saatiin automaattiseen jakeluun noin kello 16:een mennessä iltapäivällä. Asiakkaiden ei pitäisi joutua tekemään mitään, vaan päivitys asentuu automaattisesti taustalla.

Jos kone kuitenkin ehti jumittua silmukkaan Vistaan käynnistymättä, F-Securen ohjeet ja Microsoftin tukisivut voivat olla avuksi.

Moni asiakas toimittikin koneensa huoltoon tai vähintään naapurin nörtin korjattavaksi. F-Securesta kerrottiin Tietokoneelle eilen, etteivät asiakkaat kuitenkaan ole vaatineet hyvityksiä korjauskuluista, eikä yhtiössä vielä osattu sanoa, korvattaisiinko kuluja. F-Secure arvioi ongelman koskettaneen joitain satoja asiakkaita useissa maissa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös