F-Secure lupaa rajoittamatonta varmuuskopiointia nettiin

Tietoturvayhtiön mukaan suurin osa ei varmista tiedostojaan säännöllisesti
F-Secure lupaa rajoittamatonta varmuuskopiointia nettiin F-Securen kuluttajatuote myydään samantyyppisellä mallilla kuin tietoturvapaketti, eli vuosittaisella lisenssillä.

80 prosenttia kuluttajista pitää varmuuskopioita henkilökohtaisista tiedostoista tärkeänä, mutta vain 20 prosenttia ottaa varmuuskopiot säännöllisesti, arvioi F-Secure kansainvälisen selvityksensä perusteella. Tietoturvayhtiö iskee markkinarakoon uudella Online Backup -palvelullaan, joka lupaa 80 eurolla vuodessa rajoittamattoman varmistustilan verkossa Macille ja Windowsille.

F-Secure uskoo huolettoman ja turvallisen varmistuksen kiinnostavan niitä, joilla on paljon henkilökohtaisesti arvokkaita tiedostoja koneellaan.

Kuvat lapsen syntymästä, perheen lomakuvat, opiskelu- ja työtiedostot, mp3-musiikit tai itse kuvatut videot ovat esimerkkejä tiedostoista, joita kuluttajien koneille kertyy entistä enemmän. Arvokkaimpia ovat ne tiedostot, joita ei voi kerran menetettyään saada takaisin.

F-Securen kyselytutkimukseen vastanneista kuluttajista vain kaksi prosenttia kertoi tekevänsä varmuuskopioita päivittäin. Syy voi olla se, että varmistusten muistaminen, ajastaminen ja tiedostojen valinta koetaan liian hankalaksi. Kuitenkin kuluttajista 42 prosenttia vastasi menettäneensä tärkeitä tiedostoja. Tutkimukseen osallistui pari tuhatta kuluttajaa Britanniassa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa sekä Hongkongissa, Intiassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

F-Secure uskoo, että automaattinen taustalla tapahtuva kaikkien omien tiedostojen varmuuskopiointi nettiin on paras apu kuluttajalle. Käyttäjä voi myös rajata, mitkä tiedostot varmistetaan. Ohjelmisto seuraa taustalla muuttuvia ja uusia tiedostoja, joten kaikkea ei siirretä nettiin uudelleen.

Markkinointipäällikkö Velde Vainio kehui tiedotustilaisuudessa. ettei palvelussa ole rajoituksia tiedostojen määrän tai tyypin suhteen.

Käytännössä siirrettävää tietomäärä rajoittaa kuitenkin kuluttajan laajakaistayhteyden nopeus kotoa nettiin (uplink), joka on tyypillisesti enintään 1–2 Mbit/s.

Lisenssi on konekohtainen, eli jos käyttäjällä on vaikkapa Mac- ja pc-koneet erikseen, molemmille tarvitsisi oman lisenssinsä. Linux-versiota ei ole vielä suunnitteilla. Ohjelma varmistaa vain paikalliset levyt, ei esimerkiksi usb-muisteja tai lähiverkon nas-palvelimia tai ulkoisia kiintolevyjä.

F-Secure arvioi, että tyypillinen määrä varmistettavia tiedostoja on Länsi-Euroopassa 15–20 Gt. Se ei kuitenkaan aio rajoittaa, vaikka verkkoon yrittäisi varmistaa teratavun edestä kotivideoitaan, johtajat vakuuttivat tiedotustilaisuudessa.

Kaupasta ja operaattoreiden kautta

Tiedostot salataan siirrettäessä ja palvelinkeskuksessa. Euroopassa datakeskus on Pariisissa Ranskassa. Kyse on kuitenkin kuluttajapalvelusta, eikä F-Secure siis lupaa yritystason luottamuksellisuutta tiedostoille. Tiedostoja ei tarkisteta esimerkiksi tekijänoikeuksien varalta, mutta viranomaisten vaatimuksesta F-Secure joutuu päästämään poliisit tiedostoihin käsiksi.

Velde Vainio kertoi, että nettiin varmistettuihin tiedostoihin pääsee käsiksi webistä milloin tahansa, ja esimerkiksi kuvien katsominen ja musiikin kuuntelu onnistuvat netin kautta.

Kuluttajaliiketoiminnasta ja markkinoinnista vastaava johtaja Antti Reijonen sanoi, että tulevaisuudessa F-Secure voi laajentaa tarjontaansa myös tiedostojen jakoon Facebookiin ja kavereiden kesken, mutta tässä palvelussa keskitytään koneella olevien tiedostojen varmistukseen.

Yhtiön Suomen maajohtaja Ilkka Ranta kertoi Tietokoneelle, että asiakkaaksi odotetaan kuluttajia, joilla on suojattavaan henkilökohtaisia tiedostoja, mutta eivät halua käyttää vähäistä vapaa-aikaansa sen miettimiseen, mitkä tiedostot pitäisi suojata tai kuinka monta gigatavua tärkeitä tiedostoja on. Hän ei uskaltanut vielä arvioida, miten suuria asiakasmääriä Suomessa saadaan.

F-Secure on kaupannut nettivarmistusta jo useiden operaattoreiden kautta, jotka ovat myyneet palvelua kuukausimaksua vastaan. Suomessa palvelua tarjoavat muun muassa Ainacom, Anvia ja Teliasonera. F-Secure alkaa nyt myydä pakettia kuluttajille Euroopassa ja USA:ssa suoraan.

F-Secure lupaa rajoittamatonta varmuuskopiointia nettiin Ilkka Ranta uskoi, että Suomessa on tilaa sekä F-Securen itse myymälle että operaattoreiden laajakaistan lisäpalveluna tarjoamalle varmuuskopioinnille nettiin.
F-Secure lupaa rajoittamatonta varmuuskopiointia nettiin Ilkka Ranta uskoi, että Suomessa on tilaa sekä F-Securen itse myymälle että operaattoreiden laajakaistan lisäpalveluna tarjoamalle varmuuskopioinnille nettiin.
Tagit: Backup, F-Secure
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös