Facebook-väki äänestää käyttöehdoista
Äärimmäisen suosittu Facebook-palvelu yrittää tuoda demokratiaa nettiin. Palvelun uusituista käyttöehdoista nousi alkuvuonna kitkerä riita, ja ne palautettiin toistaiseksi ennalleen. Nyt tarjolla on uusi versio, josta käyttäjät saavat äänestää.
Käyttäjiä närästi talvella esitellyissä käyttöehdoissa etenkin se, että Facebook otti itselleen ikuisen oikeuden käyttää palveluun laitettua sisältöä haluamallaan tavalla. Tätä perusteltiin laillisen pohjan selventämisellä, ja samalla kiistettiin aikeet esimerkiksi myydä sisältöjä.
Asiakkailta saadun palautteen pohjalta on nyt laadittu ehdotus uusiksi käyttöehdoiksi. Niissä muun muassa tuodaan selvästi julki, että käyttäjät omistavat Facebookiin lataamansa aineistot.
Äänestys on jo alkanut, ja käyttäjillä on aikaa torstaihin 23. huhtikuuta asti tehdä valintansa nykyisten ehtojen ja uuden version välillä. Facebook pitää äänestyksen tulosta sitovana, jos 30 prosenttia aktiivisista Facebook-käyttäjistä osallistuu vaaliin.
Kun Facebook ilmoittaa käyttäjämääränsä ylittäneen jo 200 miljoonan rajan, sitovaan vaaliin tarvitaan noin 70 miljoonaa osallistujaa. Vertailun vuoksi: Intiassa käydään parhaillaan maailman suurimpia parlamenttivaaleja, joissa äänioikeutettuja on 714 miljoonaa.








