Facebookin kasvu hämmentää – 25 miljoonaa kuukaudessa
Facebook on ilmoittanut, että sillä on nyt jo 175 miljoonaa käyttäjää. Kasvuvauhti on hämmästyttävä ja jopa hämmentävä. Reilussa kuukaudessa Facebook on saanut 25 miljoonaa uutta käyttäjää. Tällaisella kasvuvauhdilla Facebookista tulisi pian yksi nettiajan voimakkaimmista ilmiöistä.
Facebookin Dave Morin kertoi, että 175 miljoonan aktiivisen käyttäjän rajapyykki ylitettiin viime viikon lopulla.
Kesällä alle 90 miljoonaa – nyt tuplasti enemmän
Kasvuvauhti on ollut hurjaa. Heinäkuun alussa Facebookissa oli 90 miljoonaa käyttäjää. 100 miljoonan käyttäjän raja ylittyi elokuun loppupuolella. Marraskuun alussa Facebook kertoi 120 miljoonan käyttäjän rajan rikkoutuneen.
Reilu kuukausi sitten tammikuun alkupuolella Facebookin perustaja David Zuckerberg kertoi, että 150 miljoonan käyttäjän raja on mennyt rikki. Nyt aktiivisia käyttäjiä on siis yli 175 miljoonaa.
Kasvu on kiihtynyt hurjaa tahtia
Kasvuvauhti oli loppukesästä siis noin viisi miljoonaa käyttäjää kuussa. Syksyllä vauhti kasvoi kymmeneen miljoonaan uuteen käyttäjään kuukaudessa. Loppuvuonna vauhti oli jo 15 miljoonaa kuussa. Ja nyt kasvua on tullut lähemmäs 25 miljoonan käyttäjän kuukausivauhtia.
Jos kasvu jatkuisi samanlaista vauhtia, voisi Facebookissa olla tänä vuonna pian puoli miljardia ihmistä. Jos kasvu kiihtyy nykytahtia, luku voi olla vielä paljon suurempikin.








