Fannie Mae -miinasta syytetty: ”Olen viaton”

Pankista potkittua uhkaa kova tuomio
Fannie Mae -miinasta syytetty: ”Olen viaton”

Amerikkalaisen Fannie Mae -pankin ex-työntekijää syytetään haittakoodin uittamisesta entisen työnantajansa järjestelmään. Koodin oli tarkoitus laueta viime viikonloppuna ja sotkea pahoin pankin palvelimet. Syytetty vannoo Reutersin mukaan viattomuuttaan.

USA:n ja myös koko maailman finanssikriisin ytimessä olevasta Fannie Mae -pankista erotettiin 35-vuotias ohjelmoija viime syksynä. Pian hänen lähtönsä jälkeen huomattiin sattumoisin erään skriptin häntään piilotettua koodia, joka olisi tuhonnut tiedot pankin tuhansilta palvelimilta.

Syyttäjän mukaan miehen käyttöoikeudet pankin järjestelmiin peruttiin vasta potkujen jälkeen, joten hän istutti loogiseksi pommiksi luonnehditun koodinpätkän kostoksi erottamisestaan.

Perjantaina antamassaan lausunnossaan epäilty kiisti syyllisyytensä, minkä jälkeen hänet laskettiin vapaalle jalalle odottamaan tämän kuun lopussa pidettävää varsinaista oikeudenkäyntiä. Enimmäisrangaistus rötöksestä on 10 vuotta vankeutta. Vaikka mies todettaisiin syyttömäksikin, edessä lienee alan vaihto – hänen nimensä on jo levinnyt tiedotusvälineiden avustuksella maailmalle.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös