Fedora ja Linux-ydin uudistuivat
Linux-väellä on riittänyt tällä viikolla puheenaiheita uutuusjulkaisuja puidessaan. Uusi versio on tuotu ihmeteltäväksi niin Fedora-jakelusta kuin itse Linux-ytimestäkin. Uuden Fedoran versionumero on 11, ytimen 2.6.30.
Fedoran taustalla on Red Hatin organisaatio, joka kuvailee uutuusversiota laajimmaksi uusien ominaisuuksien kattaukseksi jakelun historiassa.
Uutta on esimerkiksi sormenjälkitunnistuslaitteiden tuki. Laitetukea on parannettu lukuisille eri valmistajien näytönohjaimille. Samoin on kohennettu tukea uusille tiedostojärjestelmille kuten ext4:lle. Uudessa Fedorassa on myös käynnistymisaikaa saatu viritettyä nopeammaksi.
Ydinkin uudistui
Linux-ytimen edellinen 2.6.29-versio julkaistiin maaliskuussa, ja nyt oli seuraajan vuoro. Uusien tiedostojärjestelmien tukea rakennetaan Linuxissa jatkuvasti kattavammaksi. Nyt on parannettu ext3-, ext4- and btrfs-tukea ja lisätty uutuutena mukaan listaan nilfs2.
Ytimen yhteentoimivuutta näytönohjainten kanssa parannettu Fedoran tavoin. Yhteistä on myös pyrkimys entistä lyhyempiin käynnistysaikoihin. Tuettujen tekniikoiden listalle on päässyt 802.11w, mutta sen tukea kuvaillaan vielä alustavaksi.
Tarkemmin ytimen uusiin ominaisuuksiin voi tutustua vaikka täällä.








