Firefox 3.1 jääkin väliin
Mozilla on julkistanut torstaina kolmannen beetaversion odotetusta Firefoxin 3.1-versiosta. Samalla on käynyt ilmi, ettei uusi selainversio olekaan 3.1, vaan selaimen lukuisten muutosten vuoksi versionumeroksi tuleekin 3.5. Ennen lopullista julkaisua odotellaan vielä yhtä beetaa.
Uusimman beeta numero on 3.1b3. Luvassa on vielä yksi beeta, jonka numeroinnissa otetaan loikka 3.5b4:ään. Sen jälkeen maailmalle työnnetään vielä ainakin yksi käytännössä hyvin lähellä valmista tuotetta oleva release-candidate -versio.
Julkaisuaikataulu on vieläkin hämärän peitossa ja alun perin puhutusta julkaisuajankohdasta on luisuttu jatkuvasti kauemmas. Firefox 3.1:n odotettiin ilmestyvän peräti viime vuoden puolella.
Aikaa on kulunut beetaversioiden virheiden korjaamisen lisäksi siihen, että selaimeen on haluttu lisätä matkan varrella uusia ominaisuuksia.
Aina vain nopeampi
Nyt julkaistun beetan mukanaan tuomia muutoksia ovat muun muassa parannettu yksityisyystila, tehostettu tausta-ajoa ja lisätty tukea erilaisille kuva- ja äänielementeille.
Selaiment ovat kilpailleet etenkin syksystä lähtien nopeimman tittelistä javascript-testeissä. Firefox on menestynyt hyvin Tracemonkey-moottorillaan, johon on viritetty taas lisää kierroksia.
Aiempia Firefox-versioita monet ovat käyttäneet tyytyväisinä ja hyvällä menestyksellä jo beetavaiheessa. Versio 3.1/3.5:n kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen. Sillä on raportoitu olevan vaikeuksia muun muassa Gmailin käytössä.








