Firefox 4.0:n aikataulu julki – matkii Chromea

Firefox 3.6 ja 3.7 tulevat aiemmin
Firefox 4.0:n aikataulu julki – matkii Chromea

Mozilla-säätiö on paljastanut, miten Firefox-selaimen kehitystä jatketaan. Ensin ovat vuorossa Firefox 3.6- ja 3.7-versiot, jotka tuovat pienempiä uudistuksia. Suuret muutokset tulevat myöhemmin Firefox 4.0 -versiossa. Siinä matkitaan Google Chrome -selaimen keskeistä toimintoa.

Mozilla kertoo blogissaan Firefoxin suunnitellusta aikataulusta. Aikataulu saattaa toki muuttua, mutta kehitystyö etenee tällä hetkellä tämän suunnitelman mukaan.

Firefox 3.6 ja 3.7 ovat pienempiä päivityksiä

Firefox 3.6 -versio on suunnitteilla jo tämän vuoden lokakuun tienoilla. Firefox 3.6 tuo mukanaan täyden Windows 7 -tuen. Mukana on myös useita käytettävyyden ja suorituskyvyn parannuksia. Tiedossa on esimerkiksi uutta tekniikkaa web-lomakkeiden automaattiseen täydennykseen.

Ensi vuoden helmi-maaliskuun tienoilla on tiedossa seuraava päivityskierros. Firefox 3.7 tuo mukanaan esimerkiksi kirjanmerkkien synkronisoinnin sekä tekniikan, jolla web-sivuja voidaan ajaa kuin sovelluksena.

Firefox 4.0 tulee reilun vuoden päästä

Seuraava suuri päivitys on Firefox 4.0, jonka pitäisi valmistua tämän hetkisen aikataulun mukaan vuoden 2010 loka-marraskuun tienoilla.

Firefox 4.0 tuo mukanaan merkittäviä uudistuksia. Listalla on esimerkiksi Mozilla Jetpack, joka on uusi rajapinta selainlaajennusten ohjelmointiin. Idea on se, että selainlaajennuksia ei tarvitsisi muokata jokaiseen selainversioon erikseen.

Yksi tärkeä uudistus vastaa Google Chromen tekniikkaa, jossa jokainen välilehti on oma prosessinsa. Firefox 4.0:aan on kehitteillä vastaavaa tekniikkaa, jossa sivujen sisältöä ajetaan erillisinä prosesseina. Näin yksittäisen sivun ongelmat eristetään muusta selaimesta. Tekniikka voi parantaa myös tietoturvaa.

Tagit: Firefox
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös