FTD: Nokia vaihtaa Symbianista Maemoon
Maemo-alusta on käytössä nykyisin pienen käyttäjäjoukon Linux-tableteissa, mutta Nokia yrittää tuoda alustaa laajemmille käyttäjäryhmille.
Applen Iphone OS, Googlen Android ja RIM:n Blackberry ovat vieneet Nokian Symbian-puhelimilta markkinaosuuksia. Arvostettu finanssilehti kirjoittaa Nokian vastaavan haasteeseen vaihtamalla alustaa Linux-pohjaiseen Maemoon. Nokia kiistää väitteen.
Asiasta kirjoittaa Financial Times Deutschland (FTD)/.
Lehti perustaa väitteensä asiaa läheisesti seuraavaan nimettömään lähteeseen. "Symbian on liian kömpelö kilpaillakseen modernien käyttöjärjestelmien kanssa. Meidän on reagoitava", kertoo lehti lähteensä sanoneen.
Maemo-panostuksia lisätään jatkuvasti
Nokia on lisännyt panostuksiaan Linux-pohjaiseen Maemo-alustaan voimakkaasti. Se tekee yhteistyötä niin yksittäisten sovelluskehittäjien kuin isojen softaintegraattoreiden kanssa, jotka ovat kouluttaneet väkeään Maemo-kehitysympäristöön toista vuotta. Intel ja Nokia julkistivat lisäksi kesällä yhteistyön puhelinten kirjastojen kehittämiseksi avoimen lähdekoodin pohjalta.
Virallisesti Nokia ei ainakaan myönnä, että Symbianista oltaisiin luopumassa. "Nokia pysyy vahvasti sitoutuneena nykyiseen älypuhelinten strategiaansa, joka perustuu maailman johtavaan Symbian-ohjelmistoon. Siinä on kypsä ja vakiintunut alusta kehittyneille mobiililaitteille ja sovelluskehitykselle", vastataan Nokian viestinnästä Tietokone-lehdelle.
Sen enempää Nokia ei lehden väitteitä kommentoikaan..
Qt-ympäristön avulla helpompaa kehitystä
Nokia kehittää Symbianista avoimen lähdekoodin alustaa yhdessä muiden liittouman valmistajien kanssa. Matkapuhelinyhtiö saattaa säilyttää Symbianin peruspuhelimissaan ja käyttää alkuun Maemo-alustaa enemmän tietokoneen käyttötapaa muistuttavissa laitteissa. Nokia omistaa nykyisin Symbianin kokonaan. Yhtiö maksoi siitä 264 miljoonaa euroa.
Nokia yrittää lisätä alustojen välistä yhteistyötä Qt-kehitysympäristön avulla. Tavoite on, että samaa koodia voitaisiin hyödyntää niin Symbian- kuin Maemo-laitteissa, webissä ja pc-ohjelmistoissa.
Netissä on jo levinnyt ensimmäisiä kuvia seuraavan sukupolven Maemo 5 -laitteen prototyypistä, jota on kutsuttu nimellä Nokia N900. Siinä olisi Symbian-pohjaisen Nokia N97:n tapaan muun muassa 3,5 tuuman kosketusnäyttö, qwerty-näppäimistö ja viiden megapikselin kamera.








