Gartner: Nokian markkinaosuus putosi roimasti
Kilpailua käydään entistä enemmän älypuhelimissa, joiden myyntimäärät vielä kasvavat. Laite-erot ovat vähentyneet, joten huomio kiinnittyy käyttöliittymään ja ohjelmistoihin.
Kuluvan vuoden ensimmäiset kolme kuukautta ovat olleet rankat kaikille kännykkävalmistajille, ja markkina-asetelmiin on tullut muutoksia. Tutkimusyhtiö Gartner arvioi Nokian markkinaosuuden pudonneen reiluun 36 prosenttiin vuoden takaisesta 39,1 prosentista eli alemmas kuin vuosiin. Silti Nokia lähes tuplasti puhelimia markkinakakkonen Samsungin 51 miljoonaan kännykkään nähden.
Kännykkätoimitukset laskivat Gartnerin mukaan 9,4 prosenttia vuoden takaisesta, mutta älypuhelinten toimitukset olivat sentään vielä 12,7 prosentin nousussa.
Laskua odotettavissa loppuvuonnakin
Nokia on korostanut sitä, ettei markkinaosuuksista taistella liian pitkälle kannattavuuden kustannuksella. Jo nyt kännyköiden hinnanlasku on rokottanut Nokian kannattavuutta, eikä yhtiö ole onnistunut pitämään markkinaosuuttaan kannattavimmissa älypuhelimissa edellisvuosien tasolla.
Nokian lisäksi Motorolan ja Sony Ericssonin kännykkätoimitukset putosivat selvästi, kun taas eteläkorealaiset kakkos- ja kolmossijan valmistajat kasvattivat toimituksiaan yli 51 ja lähes 27 miljoonaan puhelimeen. Näin ne nostivat osuutensa 19,1 ja 9,9 prosenttiin. Eniten kärsi toimituksissa laskettuna Motorola, jonka kännyköitä meni kaupaksi enää reilut puolet viime vuoden noin 30 miljoonasta samalla ajanjaksolla. Vaikeaa oli myös Sony Ericssonilla, joka putosi jälleen viidenneksi Motorolan perään.
Samsung nousi toisella sijalla jo yli 19 prosentin markkinaosuuteen. Gartnerin mukaan erityisen menestyneitä malleja olivat Omnia, Tocco ja Pixon. Tutkimusyhtiö uskoo, että Samsungin toinenkin neljännes jatkuu hyvänä Android-puhelimen lanseerauksen ja Tocco Ultra Edition -mallin ansiosta.
Tukkurit ja jälleenmyyjät pienensivät tammi–maaliskuussa varastojaan. Tämä näkyi siinä, että kanaviin toimitettiin 244 miljoonaa kännykkää, ja kuluttajille 269 miljoonaa.
Gartner ennustaa, että varastojen tyhjennykset jatkuvat huhti–kesäkussakin, mutta vähemmässä määrin kuin alkuvuonna. Koko vuodelle tutkimusyhtiö ennustaa 4–10 prosentin laskua viime vuoteen nähden riippuen siitä, lasketaanko toimituksia jakelukanaviin vai kuluttajille asti.
5800 Xpressmusic oli tammi–maaliskuussa valopilkku Nokian tuotevalikoimassa. Se on Nokian ensimmäinen S60-älypuhelin kosketusnäytöllä. Kesällä tulee lisää N97:n myötä.








