Gartner: pc-markkinoille ennätysromahdus
Markkinatutkimusyhtiö Gartner povaa pc-markkinoille synkeää lähitulevaisuutta. Yhtiön analyytikoiden mukaan pc-ala kokee vuoden 2009 aikana historiansa suurimman pudotuksen.
Yhtiön arvion mukaan pc-toimitukset romahtavat tänä vuonna noin 12 prosenttia.
Toteutuessaan pudotus olisi alan historian suurin. Pudotuksen syynä Gartner pitää erityisesti kehittyvien maiden tilausten vähentymistä.
Gartnerin tutkimusjohtaja George Shifflerin mukaan taloudellisesti vaativat ajat vaikuttavat voimakkaasti pc-markkinoihin. Käyttäjät venyttävät laitteidensa elinikää, ja siirtävät uusien laitteiden hankintaa.
Viimeksi pc-toimitusten kasvu painui pakkaselle it-kuplan puhjettua vuonna 2001. Tuolloin alaa kohtasi 3,2 prosentin pudotus.
Alun perin Gartner ennusti viime kesänä pc-toimitusten kasvavan vuoden 2009 aikana yhdeksän prosenttia. Talouden tilanteen nopea muutos on kuitenkin myllertänyt markkinat äärimmäisen nopeasti.








