Gigabittien langaton verkko ensi vuonna
Antennia ei voi moittia koolla pilatuksi. (Kuva: Georgia Tech)
Digitaalisen multimedian yhä laajempi käyttö ja kasvanut laatu vaatii yhä kasvavia tiedonsiirtonopeuksia, joilla suuretkin tiedostot siirtyisivät silmänräpäyksessä. Toukokuussa perustettu Wigig-yhteenliittymä pyrkii kaupallistamaan 60 gigahertsin radioaalloilla toimivan langattoman verkon jo ensi vuonna.
Verkko mahdollistaisi muun muassa teräväpiirtovideoiden siirron langattomasti ja blueray-elokuva siirtyisi minuuteissa. Myös telakointiasemat ja näytöt voisivat liittyä tietokoneeseen langattomasti.
Verkon kantamaksi on suunniteltu tavanomaista huonetta ja mahdollisesti naapurihuone. Tavoitteena on myös erittäin matala signaalitaso, jotta kentät eivät häiritsisi toisiaan, kuten nykyiset langattomat verkot kerros- ja rivitaloalueilla.
Teoreettinen maksiminopeus on kymmenen gigabittiä sekunnissa. Todellisten siirtonopeuksien arvioidaan asettuvan 1–6 gigabitin välille.
Isot pojat asialla
Yhteenliittymässä ovat mukana teollisuusjätit Nokia, Intel ja Microsoft. Panasonic, LG, Samsung, Nec sekä radiotekniikan taitajat Atheros ja Broadcom. Määritysten pitäisi olla valmiina jo syksyllä ja tuotteita uskotaan tulevan markkinoille vuonna 2010.
60 gigahertsin taajuusalueella antennit ovat jo hyvin pieniä, kuten kuvan Georgia Tech -yliopistossa kehitetty piiri. Se lähettää kymmenen gigabittiä tietoa sekunnissa kahden metrin etäisyydelle.
Taajuusalue on useimmissa maissa vapaa käytettäväksi ja tarjoaa laajan kaistan. Kilpailijoina tekniikalla on teräväpiirtokuvan siirtoon keskittyvä Wireless HD ja IEEE:n 802.11ad, jonka valmistumisvuodeksi on arvailtu 2012.








