Google Chrome 2 julki: lisää nopeutta ja ominaisuuksia

30 prosenttia nopeampi javascriptissa
Google Chrome 2 julki: lisää nopeutta ja ominaisuuksia

Google on julkaissut uuden version Chrome-nettiselaimestaan. Chrome 2 on Googlen mukaan 30 prosenttia nopeampi javascript-nopeudessa kuin aiempi versio. Tässä suhteessa Chrome näyttää olevan nopeampi kuin Microsoft Internet Explorer tai Mozilla Firefox. Google esitteli Chromeen myös uusia ominaisuuksia, mutta niissä yhtiö on kilpailijoiden perässä.

Google kertoo, että Chrome 2 -selain on nyt valmis ja ladattavissa. Lataajaa voi tosin hämätä se, ettei Google virallisesti käytä versionumeroita.

Selvästi lisää nopeutta

Googlen mukaan selaimen javascript-suorituskyky on kasvanut 30 prosenttia aiempaan Google Chromeen verrattuna. Chrome on aiemminkin ollut javascript-nopeustestien kärkipäässä. Jos Googlen nopeutusväitteet pitävät paikkansa, on Chrome 2 todennäköisesti suosituimpien selainten ykkönen javascript-nopeudessa.

On tosin muistettava, ettei javascript-nopeus välttämättä tarkoita sitä, että tavalliset sivut latautuisivat nopeammin kuin muilla selaimilla.

Uusia ominaisuuksia - tai paremminkin vanhoja

Chrome 2 sisältää myös uusia ominaisuuksia, joskin ominaisuudet ovat jo tuttuja kilpailijoista. Toivotuin uutuus on Googlen mukaan mahdollisuus poistaa sivuja useimmin vierailtujen sivujen listalta.

Tärkeä uutuus on web-lomakkeiden täyttö. Chrome osaa jatkossa täyttää automaattisesti usein käytettyjen web-sivujen lomakkeita, esimerkiksi käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Chrome 2 lisää selaimeen myös koko ruudun tilan.

Googlen mukaan nykyiset Chrome-käyttäjät saavat uuden version automaattisesti päivitysten yhteydessä.

Tagit: Chrome, Firefox
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös