Google Fast Flip – kuin paperilehteä selaisi
Google on esitellyt Fast Flip -hankkeen, joka tekee nettisivustoista kuin selailtavan sanomalehden. Fast Flip ottaa netistä uutissivuja, joita voi sitten käännellä kuin paperilehteä ikään – vieläpä yhtä nopeasti. Vaikka idea on yksinkertainen, tekninen haaste oli suuri. Google yrittää myös hälventää syytöksiä uutispalvelujen loisena olemisesta.
Google Fast Flip on kokeilukäytössä Google Labsin sivuilla. Googlen mukaan yhtiön tavoite oli tehdä netin selaamisesta yhtä helppoa kuin paperilehden sivujen kääntelystä. Ongelma on latausajoissa. Jos sivun latautuminen kestää viisi tai kymmenen sekuntia, ei käyttö ole miellyttävää.
Avainsana on nopeus
Google onnistui ratkaisemaan nopeusongelman uutissivujen tapauksessa. Google Fast Flip (vapaasti suomennettuna: nopea kääntö) tekee sivujen selaamisesta vauhdikasta. Uutissivut haetaan hankkeessa mukana olevien lehtien nettisivuilta. Jos käyttäjä haluaa lukea artikkelia tarkemmin, hän voi jatkaa lukemista lehden nettisivuilla.
Google aikoo tuoda Fast Flip -sivuille mainoksia. Tulot jaetaan hankkeeseen osallistuvien lehtien kanssa.
Google yrittää tällä paikata mainettaan lehtialalla. Googlea on syytetty loiseksi, joka hakee ilmaiseksi sisältöä lehtitalojen sivuilta ja pyörittää sillä omia palvelujaan. Google kertoo, että yhtiö haluaa olla lehtikustantajien apuna luomassa uusia tulolähteitä nettisisällölle.








