Google harkitsi sanomalehden ostoa
Googlen pääjohtaja Eric Schmidt paljastaa, että yhtiö harkitsi sanomalehden ostamista. Lehtitietojen mukaan kyseessä oli todennäköisimmin New York Times, joka on yksi maailman tunnetuimmista sanomalehdistä. Googlella oli ja on vieläkin aivan uudenlaisia ideoita sanomalehtien tekoon, mutta yhtiö päätti paristakin syystä luopua lehtihankkeesta.
Schmidt kertoi asiasta Financial Times -lehden haastattelussa. Hänen mukaansa Google harkitsi sanomalehden ostamista. Lehteä olisi voitu johtaa perinteiseen tyyliin, tai siitä olisi jopa voitu tehdä voittoa tuottamatonhanke. Ostosta päätettiin kuitenkin luopua.
New York Times harkinnassa - uhkia oli liikaa
Google ei halunnut siirtyä niin selvästi tekniikkapuolelta sisällön tuotannon puolelle. Huolina olivat lisäksi sanomalehtiostoksen kallis hinta, lehtien tappiollisuus sekä lehden mukana mahdollisesti tulevat laajat talousvelvoitteet.
Schmidt ei kerro minkä lehden ostamista Google harkitsi. Uutisraporttien mukaan Googlelle tarjottiin 20 prosentin osuutta New York Times -lehdestä.
Google kehittää lehtien kanssa parempaa tekniikkaa
Google ei kuitenkaan ole jättänyt sanomalehtialaa kokonaan. Schmidt kertoi, että yhtiö työskentelee yhdessä esimerkiksi Washington Postin ja muiden sanomalehtien kanssa.
Tavoitteena on kehittää lehtien nettipalveluita. Googlen mielestä sanomalehtien pitäisi pystyä kehittämään paljon parempia palveluita lukijoiden ja mainostajien houkuttelemiseksi.
Esimerkiksi Googlen hakukone muokkaa tuloksia sen mukaan mitä käyttäjä on hakenut aiemmin. Sanomalehtien pitäisi kehittää vastaavia tekniikoita, joilla ne voisivat paremmin erottua netin laajan ilmaisen sisällön keskellä.








