Google Maps jakaa sijaintisi kavereillesi

Latitude perustuu Google Mapsiin
Google Maps jakaa sijaintisi kavereillesi Latitude näyttää jaettujen yhteystietojen sijainnin Google Maps -kartan päällä, kuten kuvassa satelliittikuvien päällä.

Google on julkistanut uuden palvelun karttaohjelmansa päälle. Google Latitude jakaa käyttäjän sijainnin valittujen ystävien, perheenjäsenten ja muiden läheisten kesken. Ohjelma asennetaan kännykkään, jonka jälkeen yhteystietoja lisäämällä voi päättää, kenelle sijaintiaan jakaa.

Käyttäjä voi jakaa sijaintinsa lisäksi tiedon siitä, mitä on tekemässä ja onko juuri nyt varattuna. Näin sijaintinsa voi jakaa halutessaan vaikka kavereiden, perheen tai työtovereiden kanssa.

Google Latitude perustuu kännykkäverkon solupaikannukseen ja lisäksi gps:ään, jos satelliittipaikannus on käytettävissä. Oman sijaintinsa jakamisen voi halutessaan myös kytkeä pois päältä tilanteen mukaan.

Google Latitude toimii Nokian S60-alustan puhelimissa, Google Android -kännyköissä, useimmissa Windows Mobile -laitteissa, java-kännyköissä ja jatkossa Googlen mukaan myös Iphone- ja Ipod touch -laitteissa. Tuettuna ovat myös useimmat värinäytölliset Blackberry-päätelaitteet.

Latitude toimii 27 maassa, mukaan lukien Suomi. Palvelu on maksuton, mutta operaattori veloittaa datayhteyden käytöstä.

Sijainnin ja oman tilan jakamiseen on ollut ohjelmia ja web-palveluita ennenkin, esimerkiksi Yahoon Fire Eagle -niminen web-palvelu ja suomalainen Jaiku.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös