Google on rikas kuin kroisos, ja kasvu jatkuu

Googlen tulos hyvä, mutta voitot kutistuvat
Google on rikas kuin kroisos, ja kasvu jatkuu

Samalla kun perinteiset it-alan rahakoneet kuten Microsoft, Nokia ja Intel kertovat vaikeuksista, jatkaa Google kovaa kasvuaan. Googlen loppuvuoden tulos kertoo, että yhtiö kasvoi keskellä talouskriisiäkin 18 prosentin vauhdilla. Googlen pankkitilin saldo on myös hämmästyttävä. Tosin ongelmiakin on tiedossa.

Google kertoo, että viime vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 5,7 miljardia dollaria (noin 4,4 miljardia euroa). Tässä oli kasvua 18 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Edellisestä neljänneksestä kasvua syntyi 3 prosenttia. Ottaen huomioon talouskriisin vaikutukset, tulos on erittäin hyvä.

Kannattavuus heikkenee

Kannattavuus ei sen sijaan ollut kummoinen. Googlen tulos oli vain 382 miljoonaa dollaria (alle 300 miljoonaa euroa). Voittoprosentti oli vain noin seitsemän, mikä on Googlelle harvinaisen vähän. Tähän oli tosin suurena syynä se, että Google teki suuria investointeja Clearwire- ja AOL-yrityksiin.

Google varoittaa, että mainosmarkkinoiden heikkeneminen voi jatkua. Jos näin käy suuressa mitassa, voi Googlen tilanne vielä huonontua selvästi.

Pankissa 16 miljardia taalaa

Kokonaisuutena Google on kuitenkin erittäin rikas yhtiö. Google kertoo, että sillä on pankissa rahaa tai rahaan verrattavia sijoituksia melkein 16 miljardin dollarin edestä (yli 12 miljardia euroa).

Googlella on nyt noin 20 200 työntekijää.

Tagit: Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös