Google-selain saapui Linuxille ja Maceille
Googlen paljon mielenkiintoa herättänyt Chrome-selain ilmestyi Windowsille viime syksynä.
Yhtiö ilmoitti tuolloin julkaisevansa selaimen Mac- ja Linux-versiot myöhemmin, vedoten laadukkaan ohjelmistokehityksen vaatimaan työmäärään.
Eilen Google ilmoitti selaimen Mac Os X- ja Linux-versioiden olevan askeleen lähempänä, sillä selaimien ensimmäiset Developer preview -testiversiot ovat valmistuneet.
Google on julkaissut selainversiot julkiseen testiin, mutta varoittaa niiden soveltuvan vain testaajille ja teknisesti osaaville käyttäjille. Selaimen kehitystä johtavan Mike Smithin mukaan testiversiot on julkaistu kehityspalautteen saamiseksi, eikä tavallisten käyttäjien pitäisi vielä ladata selainta.
Yli 400 tunnettua virhettä – ei tavallisille käyttäjille
Kehittäjien mukaan testiversiossa on tällä hetkellä yli 400 tunnettua virhettä. Selaimen testiversio tukee tällä hetkellä ainoastaan Debian- ja Ubuntu-jakeluita. Selaimen lopullisessa versiossa jakelutuki on huomattavasti monipuolisempi.
Myös OS X -versiossa on rajoitteita, sillä selain toimii tällä hetkellä vain Intel-pohjaisissa Maceissa.
Varoituksista huolimatta useat innostuneet harrastelijat ovat ottaneet Googlen selaimen käyttöön. Käyttäjien mukaan uuden selaimen tarjoama kokemus on vielä erittäin rajoittunut, sillä esimerkiksi Youtube-videoissa tarvittava flash-tekniikka ei vielä ole tuettuna.








