Google seuraa Firefoxia: laajennukset Chrome-selaimeen
Googlen Chrome-nettiselain on periaatteessa valmis, mutta siitä puuttuu yksi merkittävä Firefoxista ja Internet Explorerista tuttu ominaisuus. Google aikoo lisätä Chromeen laajennusten mahdollisuuden. Tämä ominaisuus on lisännyt varsinkin Firefoxin menestystä, ja sama voi tapahtua Chromelle.
Asia paljastui Google I/O -kehittäjäkonferenssin ennakkotiedoista. Toukokuun lopulla pidettävässä kehittäjätapahtumassa on esitys Chrome-laajennusten tekemisestä.
Toukokuussa esitellään laajennustekniikkaa
Ohjelmassa sanotaan: "Opi kuinka Google Chrome tekee helpoksi kirjoittaa laajennuksia käyttämällä sinulle tuttuja web-tekniikoita. Tässä esityksessä käsitellään laajennusjärjestelmän perusteita (jakelu/paketointi, asennus, päivitykset), sekä eri api-ohjelmointirajapintoja selaimen parantamiseen."
Google ei ole kertonut laajennusten tulon aikataulua, mutta ne ovat todennäköisesti valmiit, tai ainakin melkein valmiit, tapahtuman aikaan toukokuussa.
Google Chrome julkaistiin valmiina versiona joulukuun puolivälissä. Chrome ei vielä ole saanut laajalti suosiota. Selaimen käyttöosuus maailmanlaajuisesti liikkuu noin prosentin tienoilla.
Laajennusten käyttö voi nostaa Chromen suosiota. Aiemmin Firefoxin laajennustekniikka on osoittautunut hyvin suosituksi, ja Firefox-laajennuksia kehitetään ja käytetään erittäin laajalti.








