Googlelta ilmaista musiikkia Kiinassa
Google on aloittanut ilmaisen musiikin tarjoamisen Kiinassa. Ilmainen musiikki on laillista, ja levy-yhtiöille maksetaan palvelun tuottamista mainostuloista. Kiinassa ilmainen musiikki on melkeinpä ainoa mahdollisuus kilpailla hakukoneissa – ja levy-yhtiöille ainoa tehokas ase piratismia vastaan.
Googlen asema Kiinassa ei ole alkuunkaan yhtä vahva kuin muualla maailmassa. Merkittävä syy löytyy kiinalaisesta Baidu-hakukoneesta, joka tarjoaa myös musiikkilatauksia.
Google on nyt lisännyt Kiinan palveluunsa musiikin ilmaisen lataamisen. Tarjolla on ensin 350 000 kiinalaista ja kansainvälistä kappaletta. Lähikuukausina musiikkikappaleiden määrä kasvaa yli miljoonaan. Musiikki maksetaan palvelun mainostuloista.
Levy-yhtiöt mukana hankkeessa
Googlella ei ole ollut ongelmia saada kumppaneita hankkeeseen. Kaikki neljä suurinta musiikkiyhtiötä ovat mukana.
Syy on yksinkertainen. Kiinassa yli 99 prosentin musiikista arvioidaan olevan laitonta piraattimusiikkia. Levy-yhtiöt näkevät asian siten, että ilmainen mainosrahoitteinen musiikki on melkeinpä ainoa vaihtoehto kilpailuun ilmaista piraattijakelua vastaan.








