Googlen ja Applen kytkökset syynissä
Googlen karttaohjelma on tarjolla useille alustoille Apple Iphonen lisäksi.
Apple ja Google kilpailevat keskenään ja menestyvät enemmän kuin mukavasti – vai kilpailevatko sittenkään ihan tosissaan? Tätä on ryhtynyt New York Timesin mukaan selvittämään USA:n kilpailuvirasto. Syyn epäluuloon ovat muutamat hyvin korkean tason kytkennät yhtiöiden välillä.
Jenkkilainsäädännön mukaan kahden yhtiön hallituksessa ei saa olla samoja jäseniä, jos se vähentää firmojen keskinäistä kilpailua. Googlen toimitusjohtaja Eric E. Schmidt istuu kummankin firman hallituksessa, sanoin Genentech-yhtiön entinen toimitusjohtaja Arthur Levinson.
Ainakin ulkopuolisten silmissä Google ja Apple ovat selkeässä kilpailuasetelmassa. Kumpikin yrittää löytää jalansijaa omalle selaimelleen – Google Chromelle ja Apple Safarille. Myös Googlen Androidiin perustuvia puhelimia pidetään Iphonen haastajina.
Toisaalta yhtiöt ovat tehneet myös tiivistä yhteistyötä, varsinkin Gmailin ja Google Mapsin sovittamisessa Iphoneen.
New York Timesin tiedot perustuvat nimettömiin lähteisiin, virallista tietoa ei ole tarjolla ja asianosaiset vaikenevat. Näin ollen kilpailuviranomaisten selvitystyö olisi vielä alkumetreillään.








