Googlen pääjohtajan jatko Applella kaatui käytäntöihin
Apple ja Google ovat olleet kilpailuviranomaisten syynissä, sillä Googlen pääjohtaja Eric Schmidt istuu myös Applen hallituksessa. Nyt Schmidt siirtyy syrjään tästä tehtävästä. Applen mukaan hallituksen kokoukset olisivat käytännössä muuttuneet liian hankaliksi. Viranomaiset eivät ole vielä antaneet periksi.
Googlen Schmidt erosi Applen hallituksesta maanantaina. Applen ja Schmidtin mukaan päätös syntyi yksimielisesti.
Hallituksen kokoukset muuttuisivat liian hankaliksi
Ero liittyi heidän mukaansa pitkälti käytäntöön. Schmidt on tähän saakka poistunut hallituksen kokouksista, kun puheeksi on otettu aiheita, joissa Google ja Apple kilpailevat.
Applen ja Googlen kilpailu on kuitenkin nopeasti noussut aivan uudelle tasolle. Apple tekee nykyään puhelimia, ja nyt myös Google panostaa Android-puhelinohjelmistoon.
Lisäksi Google on julkistanut käyttöjärjestelmän myös tietokoneille. Yhtiöt törmäävät kilpailuasetelmaan myös muilla alueilla.
Apple toteaa, että Schmidtin olisi pitänyt olla pois niin suuresta osasta hallituksen kokouksia, ettei hän voisi tehokkaasti työskennellä Applen hallituksessa.
Yhdysvaltojen kilpailuviranomaiset ovat aiemmin aloittaneet tutkimukset Googlen ja Applen läheisistä siteistä. Yhteinen hallituksen jäsen voi rikkoa Yhdysvaltojen kilpailulakeja. Yhdysvaltojen kauppakomissio FTC kertoi uutistoimisto Reutersille, että tutkimuksia jatketaan vielä toistaiseksi. Applen ja Googlen hallituksissa on toinenkin yhteinen henkilö, Genentech-yhtiön pääjohtaja Arthur Levinson.








