Gps valloitti älypuhelimet, seuraavaksi halvempiin
Iphone 3g:ssä on gps-piiri, mutta ei varsinaista navigointiohjelmistoa. Google Maps osaa kuitenkin näyttää sijainnin ja antaa reittiohjeita.
Gps-paikannuksesta on tullut älypuhelinten perusominaisuus, ja gps-puhelinten myyntimäärät lähes tuplaantuivat viime vuonna. Kasvu hidastuu tästä eteenpäin, mutta jatkuu silti vahvasti ainakin vuoteen 2014 asti. Näin arvioi raportissaan ruotsalainen tutkimusfirma Berg Insight, jonka mukaan gps-puhelimia myytiin viime vuonna jo 78 miljoonaa, liki 80 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Berg Insight uskoo gps-puhelinten myynnin jatkavan reilun 46 prosentin vuotuista kasvuvauhtia vuoteen 2014 asti, jolloin päätelaitteita myytäisiin maailmassa jo 700 miljoonaa.
Tutkimusyhtiön arvion mukaan gps:stä on tullut vakio-ominaisuus lähes kaikissa uusissa älypuhelimissa, ja vuoden 2009 lopusta alkaen se alkaa yleistyä myös keskihintaisissa malleissa. BI uskoo, että gps:stä tulee myös keskihintaluokassa vakio-ominaisuus tulevina vuosina.
Nokia aloitti voimakkaimmin gps-puhelinten tuomisen Eseries- ja Nseries-mallistossaan, mutta kilpailijat ovat parin vuoden jahkailun jälkeen seuranneet perästä. Nyt jokaisella suurimmista valmistajista on tarjolla useita gps-malleja.
Katseet palveluiden kehitykseen
Joissakin maissa lainsäädäntö vaatii gps-tukea, koska sen avulla ohjataan hätäpuheluissa viranomaiset soittajan luo. Tämä pätee ainakin jo Yhdysvalloissa, joissa cdma-puhelimiin on integroitu Qualcommin gps-piiirit. Samaa ominaisuutta voivat sitten hyödyntää myös navigointi- ja paikannuspalvelut.
Seuraava vaihe matkapuhelinvalmistajille ja operaattoreille on yrittää tehdä bisnestä navigoinnista ja paikannuksesta. Nokia tarjoaa karttaohjelmaansa maksutta, mutta opastava navigointipalvelu, kaupunkioppaat ja muut lisäpalvelut maksavat. Uusien puhelinten täkynä tarjotaan usein yhdestä kolmeen kuukauteen maksutonta kokeilua palveluihin.
Nokian kilpailijat eivät ole lähteneet samassa laajuudessa rakentamaan omia palveluitaan, vaan ovat tuoneet puhelimiinsa esimerkiksi Tomtomin tai Wayfinderin ohjelmat.
Nokia on laajentanut karttapalvelunsa mobiilista webiin. Käyttäjät pääsevät esimerkiksi jakamaan reittinsä kavereiden kanssa.








