Hajosiko kone? Uusi tilalle ja rahatkin takaisin
"Markkinointikikkahan tämä on, koneiden luotettavuutta näin pyritään alleviivaamaan", Frank Harkins myöntää.
Toshiba pyrkii kohentamaan asemaansa yrityskannettavien tiukoilla markkinoilla hurjalta kuulostavalla lupauksella: jos kone hajoaa takuuaikana, se joko korjataan tai vaihdetaan uuteen – mutta lisäksi asiakas saa rahat takaisin. Yhtiön Pohjoismaiden myyntipäällikkö Frank Harkins epäilee, että muilla valmistajilla ei ole tähän kanttia.
Usein kuultu varoitus on, että jos tarjous näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se tuskin onkaan. Harkins kuitenkin vakuuttaa, että tässä lupauksessa ei ole edes sitä kuuluisaa pienellä kirjoitettua tekstiä alareunassa.
"Iso-Britanniassa meillä on ollut tämä rahat takaisin -lupaus käytössä jo kaksi vuotta, Ranskassa ja Saksassa hieman lyhyemmän ajan. Nyt kokeillaan sen tehoa Suomessa ja muissa pohjoismaissa", hän kertoo.
Tapaukset harvinaisia
Toshiba myi viime vuonna Britanniassa noin 650 000 yrityskannettavaa, joista suunnilleen 250 000 on lupauksen piirissä. "Tarkkoja lukuja en voi kertoa, mutta tapaukset joissa lupaus jouduttiin lunastamaan lasketaan sadoissa ennemmin kuin tuhansissa", Harkins sanoo.
Toshiballa on tiedossaan muun muassa jälleenmyyjäverkostolta saatuna tietoa siitä, mikä on keskimääräinen tilanne yrityskoneiden hajoamisissa. "Jos meidän laitteitamme hajoaisi sillä vauhdilla, meillä ei olisi varaa tällaiseen", Harkins sanoo.
Hän muistuttaa vielä, että tiukan kilpailun vuoksi naapurin markkinointioivallukset kopioidaan nopeasti. Rahat takaisin -takuun kopioijia ei ole näkynyt.
Lupaus on voimassa laitteen takuuajan, myös erikseen ostetun pidennetyn takuun, ellei se ylitä kolmea vuotta.
Harkinsin mukaan yhtiö tutkii rahat takaisin -takuun ulottamista kotikoneisiinkin. "Se ei välttämättä toimi, koska lupaus nostaa koneen hintaa ehkä 15–20 eurolla. Kuluttajat katsovat vain hintalappua, yrityksissä osataan laskea kokonaiskustannuksia."








