Hakkeri tunnusti: pitkä tuomio ja rikkaudet pois

Historian suurimpia tietomurtoja
Hakkeri tunnusti: pitkä tuomio ja rikkaudet pois

Yhdysvaltalainen 28-vuotias mies on tunnustanut tehneensä historian suurimpiin kuuluvan tietomurron. Tunnustuksen myötä häntä odottaa erittäin pitkä vankeustuomio. Mies tienasi tietomurroilla miljoonia, mutta nyt koko omaisuuslista otetaan valtion haltuun. Hän paljasti samalla menetelmiään, joista tärkeimpiä oli niin sanottu "war driving".

Miamissa asuva Albert Gonzales on tehnyt sopimuksen syyttäjäviranomaisten kanssa. Hän tunnusti syyllisyytensä kahdessa erillisessä oikeusjutussa, joissa häntä syytetään yhteensä 19 rikoksesta. Sopimuksen mukaan häntä odottaa 15–25 vuoden vankeustuomio. Syytekohdista olisi oikeudessa voinut teoriassa saada jopa satojen vuosien tuomion.

Langattoman verkon kautta järjestelmiin

Gonzales murtautui useiden yhdysvaltalaisten kauppaketjujen järjestelmiin. Hän asensi verkkoihin haittaohjelmia. Kumppaniensa kanssa hän varasti verkoista esimerkiksi kymmeniä miljoonia luottokorttitietoja ja myi niitä eteenpäin (Kolmea miestä syytetään USA:n pahimmasta tietomurrosta).

Gonzales kertoi tutkijoille tehneensä murtoja niin sanotulla "war driving" -tekniikalla. Hän ajeli autolla kauppaketjujen kiinteistöjen luona ja etsi kannettavalla tietokoneella langattomia verkkoja. Kun hän löysi huonosti suojattuja verkkoja, hän murtautui järjestelmiin suoraan langattoman verkon kautta.

Rikollinen toiminta oli erittäin kannattavaa. Mieheltä takavarikoitiin käteistä 1,1 miljoonan dollarin (noin 800 000 euroa) edestä. Hän oli käyttänyt miljoonatulojaan myös Miamissa sijaitsevaan asuntoon ja BMW-autoon. Ystävilleen ja sukulaisilleen hän oli ostanut esimerkiksi Rolex-kelloja, mutta myös kaikki tällaiset lahjat on palautettava.

Tagit: Murto, Rikolliset
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös