Hallitus tukee kiisteltyä Yle-maksua
Yle laajentaa tarjontaansa entistä enemmän internetissä, ja sillä myös perustellaan tv-maksun erottamista siitä, että maksu koskisi vain television omistajia. Yle Areenalla (kuvassa) voi katsoa suurinta osaa Ylen ohjelmia netistä, mutta osaa tekijänoikeussyistä vain Suomesta.
Hallituksen ministereiden työryhmä käsittely Yleisradion rahoitusmuodoksi ehdotettua mediamaksua torstaina ja näytti ilel vihreää valoa. Liikenne- ja viestintäministeriö aloittaa lain valmistelun parlamentaarisen työryhmän ehdotusten pohjalta.
Maksulla katettaisiin Ylen tuottaman julkisen palvelun kustannukset, kuten tv-kanavat, alueelliset ja valtakunnalliset radiokanavat sekä internetpalvelut, kuten Yle Areena. Maksusta siis poistuisi kytkentä television omistamiseen ja käyttämiseen, joka on nykyisessä tv-maksussa.
Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johtaja parlamentaarinen työryhmä luovutti raporttinsa viestintäministeri Suvi Lindénille (kok) huhtikuussa.
Yleisradiomaksu olisi alkuun 175 euroa vuodessa asuntokohtaa kohti, eli selvästi alhaisempi kuin nykyinen 224 euroa. Maksu koskisi kaikkia kotitalouksia ja yrityksiä, joiden liikevaihto on yli 400 000 euroa vuodessa.
Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan luvattu, että maksu pysyy alhaisemmalla tasolla pitkään. Joidenkin arvioiden mukaan ensimmäinen korotus voi tulla vuonna 2011, kun maksu ensimmäisen kerran perittäisiin.
Viestintäministeri Lindén ilmoitti kannattavansa työryhmän esittämää maksumallia. Hän kuitenkin sanoi Ylen uutisille, että pienituloisimpien huomioimista harkitaan vielä.
Liikenne- ja viestintäministeriö sai työryhmän ehdotuksesta lausunnot noin 50 taholta. Ne voat luettavissa ministeriön infosivulla.
Kaupalliset mediayhtiöt ovat vaatineet Yleisradion julkisen palvelun toiminnan määrittämistä nykyistä tarkemmin. Niitä häiritsee, että Yle tarjoaa entistä enemmän viihdettä televisiokanavillaan ja laajentaa palveluitaan webissä.








