Hdmi: lisää nopeutta, pienempi liitin
Hdmi-väylä saavutti nopeasti hallitsevan aseman kulutuselektroniikassa ylivertaisten ominaisuuksiensa takia. Tänä vuonna väylästä on tulossa uusi versio, joka tuo sekä lisää suorituskykyä että paremmin esimerkiksi kännykkään sopivan liitintyypin.
Hdmi-tekniikkaa lisensoiva Hdmi Licencing LLC on paljastanut, että seuraavan sukupolven hdmi-väylän määritykset julkistetaan vuoden puoliväliin mennessä, Tällä hetkellä käytössä on standardin versio 1.3, eikä järjestö ole vielä kertonut, onko seuraavan polven nimenä 2.0.
Yhtä kaikki, väylä tulee uudistumaan merkittävästi. Tärkeimmät uudistukset ovat datanopeuden kasvattaminen sekä paremmin mobiililaitteisiin kuten esimerkiksi kännyköihin sopiva liitin.
Mobiililaitteisiin on integroitu 1.3a-standardissa määritelty C-tyypin liitin. Se sopiikin hyvin esimerkiksi videokameroihin, mutta esimerkiksi digikameroihin ja matkapuhelimiin liitin on fyysisesti liian suuri. Tuleva liitin on entiseen tapaa 19-nastainen, mutta huomattavasti aiempaa pienempi.
Yhä tarkempaa kuvaa
Myös väylän toiminnallisuus paranee suuremman datanopeuden ansiosta. Nykyinen 1.3-standardi tukee reilun kahdeksan gigabitin kaistanleveyttä videosignaalin siirrossa, mikä riittääkin 2560x1600 pisteen näytöille. Hdmi-järjestö ei ole vielä paljastanut tulevan määrityksen kaistanleveyttä, mutta ennakkotietojen mukaan kaista riittää ns. 4Kx2K-näyttöjen (4096x2160 pistettä) tukemiseen.
Huhujen mukaan tuleva hdmi tukee myös pian markkinoille ehtivien kolmiulotteisten televisioiden signaalia. Lisäksi samassa kaapelissa voidaan tulevien määritysten myötä siirtää ethernet-dataa, jolloin laitteisiin saataisiin myös verkkoyhteys yhden ja saman liittimen kautta.
Tietokone








