HP esitteli ohuimman yrityskannettavansa
Kannettavien kovin hype on pyörinyt edullisten ja pienten minikannettavien ympärillä, mutta yrityksin ostetaan yhä pääasiassa perinteisiä työkannettavia. HP on julkistanut tähän mallistoon tähän asti ohuimman työjuhtansa. Probook 5310m -kannettavan paksuudeksi ilmoitetaan vain 2,3 senttimetriä, ja akkukestoksi parhaimmillaan kahdeksan tuntia.
HP:n mukaan kone on tarkoitettu mukana kuljetettavaksi, vaikka massaa onkin 1,7 kilogrammaa. Kyse ei ole siis ultrakevyestä mallista. Koneessa on sisäinen 3g-modeemi. HP lupaa koneelle vielä lisää käyttöaikaa kuuden kennon avulla, joka tulee saataville myöhemmin tänä vuonna. Kannettavassa on 13,3 tuuman led-taustavalaistu näyttö.
Tallennusmediaksi on saatavana enintään 320 gigatavun mekaaninen levy tai 128 gigatavun ssd-levy. Keskusmuistia (ddr3) on saatavana neljään gigatavuun asti.
Koneessa on HP:n Quickboot-työkalu, käytännössä siis muutamassa sekunnissa käynnistyvä karsittu Linux, jossa pääsee lukemaan Outlookin tietoja hetkessä. Se koskee kuitenkin vain paikallisia tietoja, ei Exchange-palvelinyhteyttä.
Ohuimman koneen tittelistä kilpaillaan
HP kehuu uutta konettaan "maailman ohuimmaksi kannettavaksi", kun lasketaan vain "täysiveriset tehokannettavat". Applen Macbook Airillä on paksuutta noin 1,94 senttimetriä, ja Dell Adamolla 1,65 senttimetriä.
Myös Lenovo ja Samsung ovat esitelleet ohuita kannettavia. Kilpailijoissa on kuitenkin matalan jännitteen mobiilisuorittimet, joten HP ei omassa vertailussaan laske niitä "täysiverisiksi". HP:n koneessa sykkii Intel Core 2 Duo SP9300 (2.26 GHz) -suoritin.
Probook 5310m tulee saataville lokakuun lopussa Windows 7: peruskokoonpanolla 799 euron suositushintaan.








