Huhut vievät Microsoftia tablettimaakariksi

”Odottelee Applen siirtoa”
Huhut vievät Microsoftia tablettimaakariksi

Asioista perillä olevina itseään pitävät tahot ovat pitkään huhunneet Applen valmistelevan tablet-pc:n julkistamista. Nyt mukaan huhumyllyyn on heitetty myös Microsoft: siltäkin olisi tulossa tablet-kone.

Huhut on kirjannut ylös Zdnetin Micrsoftiin perehtynyt kirjoittaja Mary Jo Foley muidenkin tiedotusvälineiden lainaamassa blogissaan.

Applen on arveltu kehittelevän laitetta Ipod Touchin ja Macbookin väliin jäävään markkinarakoon. Tabletti käyttäisi Mac OS X:n sijasta yhtiön mobiilikäyttöjärjestelmää, joka on tuttu myös Iphonesta. Laitteen mahdollinen julkistus ajoittuisi ensi vuoden puolelle.

Apple ei ole suostunut kommentoimaan pitkään velloneita huhuja. Myöskään Microsoftilta ei saatu kiskottua lausuntoa sen tabletista.

Veikkauksia hankkeen aikataulusta on esitetty. Niissä uskotaan, että Microsoft astuu esiin vasta kun Apple on tehnyt oman siirtonsa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös