Hyväuskoisia Mese-käyttäjiä urkitaan huijausviesteillä

Trend Micro varoittaa antamasta henkilötietoja sosiaalisissa yhteisöissä
Hyväuskoisia Mese-käyttäjiä urkitaan huijausviesteillä Tämäkin kalasteluhuijaus hyödyntää ihmisten hyväuskoisuutta ja uteliaisuutta. Tavoitteena on saada käyttäjän Mese-tunnus ja -salasana, ja näin päästä levittämään viestiä eteenpäin. (Kuva: Trend Micro.)

Suuri osa tietovarkauksista perustuu käyttäjien sosiaalisiin huijauksiin, joilla hyväuskoiset ihmiset saadaan vapaaehtoisesti luovuttamaan esimerkiksi henkilötietonsa, luottokorttinumeronsa tai pankkitunnuksensa. Tietoturvayhtiö Trend Micro varoittaa uusista Windows Live Messenger -viesteistä. Perusviesti näiltä suojautumiseksi on se, ettei koskaan luovuta henkilötietojaan vieraile.

Trend Micro tiedottaa, että englanninkielisessä ja sähköpostitse levinneessä niin sanotussa phishing- eli kalasteluviestissä kehotetaan käyttäjää menemään sivustolle, josta näkee, ketkä estäneet pikaviestien vastaanottamisen tai poistaneen henkilön omista yhteystiedoistaan. Viesti on levinnyt ainakin otsikolla “See Who Blocked you on MSN".

Trend Micro arvioi, että juuri tämä tieto tuntuu kiinnostavan uteliaita ihmisiä.

Windows Live Messengeristä – aiemmalta nimeltään MSN Messenger – ja suomeksi puhekieleltään “Mesestä" tekee houkuttelevan suuri käyttäjämäärä. Suomessakin käyttäjiä on Microsoftin mukaan jo 1,2 miljoonaa. Se tarkoittaa lähes 23 prosenttia eli liki joka neljättä suomalaista. Palvelu on erityisesti nuorten suosiossa.

“On ilmeistä, että verkkorikollisten tarkoitus on kerätä käyttäjien MSN Messenger -käyttäjätietoja", kirjoittaa virustutkija Merianne Polintan aihetta käsittelevässä blogimerkinnässä.

Trend Micro neuvoo, että ihmisten kannattaa olla erityisen varuillaan, kun minkä tahansa sosiaalisten verkostojen kautta kysellään henkilötietoja.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös