IBM ja SAP vahvistavat yhteistyötään uudella ohjelmistolla
RIM:n Jim Balsillie (vas.), Lotus Softwaren Bob Picciano ja SAP:n Michael Rey vastailivat analyytikoiden ja toimittajien kysymyksiin Lotuspheressä.
Orlando – Saksalainen toiminnanohjauksen ohjelmistoyhtiö SAP ja Lotus Software tiivistävät yhteistyötään. Vuosi sitten julkistettu yhteistyö on nyt laajentunut nimellä Alloy tuotavaksi tuotteeksi, jota Lotus Software johtaja Bob Picciano kuvasi yli 3000 yhteisten asiakkaiden pitkään toivomaksi. Se mahdollistaa yhtiöiden mukaan jouhevan tiedonkulun Lotus Notesista SAP Business Suiteen.
Atlantic-yhteistyö julkistettiin vasta vuosi sitten samassa tapahtumassa. "Yhteistyö laajeni aiemmin suunniteltua kattavammaksi. Alloy tuo pääsyn moniin sovelluksiin. Pystymme nyt tuomaan enemmän hyötyä asiakkaillemme", sanoi Lotus Softwaren Bob Picciano.
"Alloy on yhteisesti kehitetty ja yhdessä tukemamme tuote", sanoi SAP:n johtaja Michael Rey tiedotustilaisuudessa.
Uuden ohjelmiston avulla Lotus Notesin käyttäjien on määrä päästä käsiksi analyyseihin, raportteihin ja elinkaaren hallinnan resursseihinsa SAP:ssa. Näin tietojen käytöstä pitäisi tulla helpompaa tavallisille käyttäjille. Esimerkiksi matka- ja loma-anomuksia ei tarvitsisi enää käsitellä SAP:n kautta, vaan ne voisi jatkossa tehdä tutummassa Notesin käyttöliittymässä.
Microsoft on julkistanut samanlaisen yhteistyön Microsoft Office 2007:n kanssa, mutta yhteispelin toteuttaminen on silläkin kestänyt aikansa.
IBM ja SAP laskevat palvelevansa yhteensä tuhansia asiakkaita, ja IBM:n sata suurinta asiakkaita on myös SAP:n asiakkaita. Hyötyjä pitäisi siis saavuttaa, kun esimerkiksi työnkulun ohjausta voidaan automatisoida palvelinten ja työasemien sekä toiminnanohjauksen järjestelmien kesken.
Lotusphere-tapahtumassa IBM:n asiantuntijat esittelivät kehittäjille jo ensimmäisiä vaiheita ohjelmistojen yhteistyössä. Ohjelmisto luvataan saataville vielä kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.
Kasvua pienemmistä yrityksistä
Kahdeksan kuukautta IBM:n Lotus- ja Websphere-ohjelmistoja vetänyt Bob Picciano sanoi Pohjoismaiden toimittajien haastattelussa tärkeimmäksi tehtäväkseen kasvattaa sekä asiakaskuntaa että liikevaihtoa. Uusia asiakkaita yhtiö laski saaneensa viime vuonna reilut 12 000.
Tutkimusyhtiö IDC taas on laskenut IBM:n menettäneen reilusti markkinaosuuttaan Microsoft Exchangelle. IBM ei arvioita vahvista. Sen mukaan Notes-käyttäjämäärä on päinvastoin kasvanut, nykyiseen 145 miljoonaan.
Pieniin yrityksiin IBM yrittää viedä Dominoa ja Notesia Lotus Foundations -ratkaisullaan, joka on yhteen paketoitu Linux-palvelimen ja Lotus-ohjelmistojen yhdistelmä. Yrityksen mahdollisesti tarvitsemia Windows-ohjelmia palvelimessa ajetaan virtualisoituna Vmwaren alla. Näin kone voidaan pitää IBM:n mukaan jatkuvasti etähallittavana.
IBM jatkaa yhä kumppaniverkoston rakentamista tavoittaakseen pienet ja keskisuuret yritykset, joiden kanssa se ei pysty asioimaan naamasta naamaan.








