IBM urakoi taas patenttirintamalla
IBM on jo vuosikausia pitänyt hallussaan kärkisijaa USA:ssa myönnettyjen patenttien määrässä. Kärjessä jatkettiin viime vuonnakin, ja yhtiö kertoo tehneensä viime vuoden 4186 patentilla uuden maailmanennätyksen.
Yhtiön toimittaman listan mukaan tietotekniikan parissa työskentelevät yritykset ovat ylipäänsä ahkeria keksintöjen patentoijia, sillä niitä on top10-listalla runsaasti. IBM:n vanavedessä tulevat Samsung, Canon, Microsoft, Intel, Matsushita (Panasonic), Toshiba, Fujitsu, Sony ja HP.
Keksinnöissä määrää tärkeämpää on laatu. Sen turvaamiseksi IBM kertoo pyrkivänsä erilaisten yhteistyöprojektien ja aloitteiden avulla parantamaan patenttihakemusten ja patentoitavien keksintöjen laatua jatkuvasti.
Mutta yhtiö aikoo lisätä myös keksintöjen ja patenttien määrää. Talouskasvun lisäämisen nimissä se aikoo lisätä vapaasti hyödynnettävien keksintöjensä määrää puolella nykyisestä. Uusia keksintöjä luvataan erityisesti niille teknologian alueille, jotka tukevat uuden ja älykkäämmän infrastruktuurin syntyä.








