Ict-oppia tarjolla lomautetuille

Taustalla huoli tietojen vanhenemisesta
Ict-oppia tarjolla lomautetuille

Tietotekniikka-alalla tiedot ja taidot vanhenevat pelottavan nopeasti, jos niitä ei käytetä ja päivitetä. ICT-kouluttaja FC Sovelto kertoo olevansa huolissaan tästä ja tarjoaa lomautetuille ammattilaisille mahdollisuutta ilmaiseen koulutukseen.

Koulutusyritys muistuttaa, että ict-toimiala oli edellisen nousukauden aikana Suomen hyvinvoinnin perusta. Se ennakoi työvoimapulan iskevän taantuman päättyessä alalle erityisen vaikeana.

"Lomautusajan ei tarvitse olla hyödytöntä aikaa yksilölle tai yhteiskunnalle. Jos edes osa lomautusajasta käytetään koulutukseen, sekä yhteiskunta, yritys että yksilö hyötyvät uusista taidoista. Lisäksi kouluttautuminen on keino varmistaa oma haluttavuus työmarkkinoilla myös tulevaisuudessa", FC Sovelton toimitusjohtaja Sanna Varpukari-Anttila hahmottelee.

Lomautetuille ammattilaisille on räätälöity kurssivalikoima, johon sisältyy muun muassa sovelluskehitystä, ohjelmointia ja julkaisujen tekemistä sekä tyypillisten toimisto-ohjelmistojen tehokkaampaan käyttöön tähtääviä koulutuksia.

Oppiin ollaan valmiita ottamaan sata nyt ict-alan tehtävistä lomautettuna olevaa. Näiden tulee olla Tietoalat STTK:n jäseniä eli kuulua johonkin näistä liitoista: Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO, Toimihenkilöunioni, Palkansaajajärjestö Pardia, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, Ammattiliitto Suora, Vakuutusväen Liitto tai Mediaunioni.

Tagit: Koulutus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös