IDC: Matkapuhelimille luvassa rankka vuosi

Kasvu alkaa ensi vuonna
IDC: Matkapuhelimille luvassa rankka vuosi Nokia uskoo selviävänsä vaikeasta taloustilanteesta keskimääräistä paremmin.

Markkinatutkimusyhtiö IDC:n mukaan matkapuhelinalalla on edessään rankka vuosi. Yhtiön mukaan odotukset kuluvalle vuodelle olivat jo viime vuoden lopulla negatiiviset.

IDC:n analyytikko Ryan Reithin mukaan negatiivisten talousuutisten jatkuva tulva viittaa vuodesta tulevan ennustettuakin synkemmän.

Reithin mukaan alan kasvu käynnistyy vuoden 2010 aikana. IDC:n virallisen ennusteen mukaan matkapuhelinten toimitukset kasvavat tuolloin 9,6 prosenttia.

Tänä vuonna toimitukset laskevat kuitenkin yli kahdeksan prosenttia, mikä näkyy yhtiön raportin mukaan myös valmistajien tuloksissa. Pahimmin laskua tulee Japanin, Amerikan ja Länsi-Euroopan kypsillä markkinoilla. IDC:n arvion mukaan puhelimien myynti putoaa Amerikassa jopa 15 prosenttia.

Kehittyvät Brasilian, Intian ja Kiinan markkinat jäävät tänä vuonna nollatasolla. Arvion mukaan markkinoiden romahdukselta kuitenkin vältytään näissä maissa.

Tagit: IDC, Nokia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös